Kevätkylvöt alkavat

Kevään tulo on hieman normaalia aikaisempi lähes koko maassa. Yöpakkaset ovat kuitenkin hidastaneet nurmien ja syysviljojen kasvun alkua. Lähes joka yö maan pinnassa on ollut pakkasta Etelä-Suomea myöten. Syysviljojen kasvu on juuri päässyt alkuun ja nurmienkin kasvu on alkamassa Etelä-Suomessa.

Syysviljojen talvehtiminen näyttää tällä hetkellä normaalilta, joskin lopullisten havaintojen teko on vielä aikaista. Rukiin talvehtiminen on hieman tavanomaista heikompi Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Nurmet ovat talvehtineet pääosin normaalisti, joskin vaihtelua esiintyy etenkin Pohjanmaalla. Nurmien lannoitukset ovat alkaneet tai alkamassa Etelä-Suomessa. Etelä-Pohjanmaan kotieläintiloilla karjanlannan levitys on pääsemässä vauhtiin ja kevätkyntöjä aloitellaan. Myös kevätvehnä- ja sokerijuurikasmaiden muokkaukset ovat käynnistyneet.

Kevätviljojen kylvöt ovat pian alkamassa ja hieman etuajassa, arvioidaan ProAgria Maaseutukeskusten liitosta. Varsinais-Suomessa on kevätvehnän kylvöjä jo aloiteltu. Etelä- ja Väli-Suomessa kevätviljojen kylvöt alkanevat ensi viikolla. Uudellamaalla kauran kylvöjen arvioidaan alkavan jo tällä viikolla.

- Sokerijuurikkaan kylvöt alkoivat Varsinais-Suomessa ennen pääsiäistä ja kylvetty ala on jo useita satoja hehtaareja. Myös Uudellamaalla, Satakunnassa ja Etelä-Karjalassa sokerijuurikkaan kylvöt ovat alkaneet hieman normaalia aikaisemmin, kerrotaan kevään ensimmäissä kasvutilannekatsauksessa.

Marja- ja hedelmäkasvit

Mansikka, herukka-, vadelma- ja omenakasvustot näyttävät talvehtineen hyvin koko maassa, mutta tilanne selviää lopullisesti vasta lähiviikkoina. Mansikka on aloittanut kasvunsa Etelä-Suomessa. Herukoiden ja omenan silmut ovat alkaneet vihertää Keski-Suomea myöten, mutta vadelma on aloittanut kasvunsa ainoastaan Lounais-Suomessa kaikkein lämpimimmillä kasvupaikoilla.

Varhaisperunan istutukset aloitettiin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa huhtikuun alussa, ja ne on saatu lähes päätökseen noin viikkoa tavanomaista aikaisemmin. Nämä istutukset ovat täydessä vauhdissa Keski-Suomea myöten. Varhaiskaalin istutukset aloitettiin Uudellamaalla, Turunmaalla ja Hämeessä viime viikolla. Tällä viikolla ovat käynnistyneet myös kukka-, puna- ja parsakaalin sekä jäävuorisalaatin ja purjon istutukset.

Ensimmäisiä avomaan porkkana- ja tilliviljelyksiä kylvettiin viikko sitten Etelä-Suomessa. Muovihuoneissa kasvatettavien, kesäkuun lopulla korjattavien varhaisporkkanoiden kylvöt alkoivat pari viikkoa sitten Lounais-Suomessa. Tarhaherneen kylvöt ovat alkaneet Keski-Suomea myöten ja Lounais-Suomessa kylvöt ovat edenneet jo yli puolivälin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat