Keskusta ei lupaa kuntiin suuria muutoksia

Turhia ei saa luvata, ei ainakaan laskukauden kynnyksellä. Keskustan vuoden 2008 kuntavaalikampanjan näkyvin piirre on ollut muiden kampanjoiden kärkäs kommentoiminen.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen jatkaa MTV:n Huomenta Suomen vaalitentissä samoilla linjoilla.

- Tyypillisin lupaus on esimerkiksi se, että lasten päivähoidosta poistettaisiin maksut kokonaan. Ei kunnilla siihen ole varaa. Maksuilla rahoitetaan tuhansien kuntien työntekijöiden palkat.

Keskustan mukaan kunnissa jatketaan entiseen malliin ainakin seuraavat neljä vuotta.

- Kuntien taloustilanne ei ainakaan helpotu siitä, mikä se viimeiset pari vuotta on ollut. Jos nyt vaaleissa luodaan kuva, että kaikki on mahdollista, siinä syntyy helposti iso kuilu äänestäjien ja todellisuuden välille. Seuraavat neljä vuotta eivät tule antamaan suurten muutosten toteuttamiseen mahdollisuuksia.

Vanhanen rohkaisee rakentamaan uutta

Kuntien tehtävä on turvata jokaiselle peruspalvelut. Keskustan vaaliohjelmaan kuuluu näiden toteuttaminen samaan malliin, kun on totuttu. Samalla olisi pyrittävä etsimään säästöjä jo olemassa olemia toimintoja parantamalla ja tehostamalla. Entistä parempaa, entistä taloudellisemmin, Vanhanen visioi.

- Ehkä pahinta kuntien kannalta olisi se, että lähdettäisiin tekemään leikkauksia toiminnoissa. Peruspalvelut pitää pystyä hoitamaan myös laskusuhdanteessa.

Suuria uudistuksia keskusta siis ei lupaa, ainakaan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tietyillä alueilla investointeihin on kuitenkin riitettävä pelimerkkejä myös laskukaudella.

- On rakennusinvestointeja, jotka pitää tehdä. Nyt on edullisin aika aloittaa, suunnitella ja rakentaa. Rakennuskustannukset ovat nyt edullisimmillaan vuosiin.

Lue myös:

    Uusimmat