Keskusta äänesti Haaviston luottamuksen puolesta, vaikka tuomitsee ulkoministerin toiminnan – Annika Saarikko, miksi? "Politiikka on joskus aika viheliäisiä punnintoja"

Keskustan puheenjohtajan, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan keskustalle oli vaikea päätös äänestää ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) luottamuksen puolesta.

Keskusta antoi tänään eduskunnan täysistunnon äänestyksessä muun hallituksen mukana luottamuksensa Haavistolle.

Päivän aikana esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on kuitenkin todennut, ettei puolue hyväksy Haaviston toimintaa, ja että puolueen luottamus hallituskumppani vihreisiin on erittäin ohut.

Puheenjohtaja Saarikon mukaan päätös äänestää Haaviston luottamuksen puolesta oli keskustalle vaikea.

– Aina ei ole politiikassa parhaita päiviä. Tämä taitaa olla yksi niistä, mutta isoin kysymys ei kuulu keskustan vaan vihreiden eduskuntaryhmälle, Saarikko toteaa MTV Uutisille.

"Ei keskusta voi olla moraalinvartija"

Saarikon mukaan eduskuntapuolueet ja -ryhmät vastaavat itse omista ministereistään.

– Jos vihreät ei nähnyt tässä ongelmaa, ei keskusta voi olla moraalinvartija, Saarikko sanoo.

Koska vihreät katsoo Haaviston voivan jatkaa ulkoministerinä, keskusta ei halunnut lähteä tekemään hallituksesta toimintakyvytöntä.

Tämä on Saarikon mukaan syy sille, miksi keskusta äänesti luottamuksen puolesta, vaikka äänestyksen jälkeen puheenvuorot Haaviston ja vihreiden toiminnasta ovat olleet jyrkkiä.

– Oli minusta oikein saada kertoa, että politiikka on joskus aika viheliäisiä punnintoja, ja tänään oltiin sellaisen äärellä, Saarikko sanoo.

Hoskosen kanssa aiotaan keskustella

Hallituksen kansanedustajat äänestivät yhtenä rintamana ulkoministeri Haaviston luottamuksen puolesta – lukuun ottamatta epäluottamusta äänestänyttä keskustan kansanedustaja Hannu Hoskosta.

Saarikon mukaan moni keskustan kansanedustaja on kokenut, ettei Hoskosen sooloilu ollut reilua.

– Hannun kanssa tästä asiasta varmaan keskustellaan, Saarikko linjaa.

– Tuntuu epäreilulta, kun joku tekee oma ratkaisunsa, kun vähän porukalla näitä hommia hoidetaan, mutta eiköhän tästäkin selvitä.

Lue myös:

    Uusimmat