Kertausharjoituksissa käyvien määrää lisätään yli tuhannella ensi vuonna

Reservin kertausharjoitusten ja vapaaehtoisten harjoitusten määrää lisätään ensi vuodeksi.

Kertausharjoituksissa käyvien määrä nousee ensi vuonna noin 1 200:lla tämän vuoden tasosta, kertoi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä.

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Timo Kivisen mukaan kertausharjoituksissa koulutetaan ensi vuonna yli 19 000 reserviläistä.

Vapaaehtoisten harjoitusten määrä kolminkertaistetaan ensi vuonna 12 000 reserviläiseen tämän vuoden 4 000 reserviläisestä.

"Turvallisuuteemme liittyviä huonoja uutisia on runsaasti"

Oman tervehdyksensä maanpuolustuskurssille tuonut Kaikkonen puhui yleisölleen maailmanlaajuisesta turvallisuustilanteesta synkkään sävyyn.

– Turvallisuuteemme liittyviä huonoja uutisia on runsaasti. En edes yritä luetella niitä kaikkia, Kaikkonen sanoi.

Puolustusministeri korosti kuitenkin, ettei Suomella ole tarvetta äkkinäisille liikkeille.

Kaikkonen nosti puheessaan esille lukuisia hallitusohjelmaankin kirjattuja Suomen maanpuolustusta koskevia lakihankkeita. Puolustusvoimien henkilöstöä lisätään 100:lla tehtävällä ja yhteistyötä tiivistetään Ruotsin sekä myös Norjan kanssa.

Hornetit korvaava HX-hävittäjähanke sekä Pohjanmaa-luokan korvettien hankinta toteutetaan korottamalla puolustusbudjettia väliaikaisesti.

– Ilman tätä rahoitusvälinettä maapuolustuksemme ja koko puolustusjärjestelmämme olisi tulevina vuosina vaarassa, Kaikkonen argumentoi.

Lue myös:

    Uusimmat