Keijo Leppänen

Illan uutisankkuri Keijo Leppänen on siviilissä poikakolmikon isä. Uutistyön ohella Keke on kirjoittanut kaksi kirjaa. Tänä syksynä ilmestyi Isyystesti, joka kertoo isän ja lasten suhteesta. Keijon mukaan kyseessä on perheen puolustus ja arjen terapiaa niille (lähinnä) isille, jotka meinaavat hukkua kodin hullunmyllyyn. Omassa kodissa poikien melskatessa Keijon lempipaikka on keittiön pöydän ääressä.

Nimi: Keijo LeppänenIkä: 42 vuottaPerheen koko: Vaimo ja kolme poikaa (6v, 4v ja 2v)

Unelmakoti:

Päältä vanha, sisältä uusi villa (jota meillä ei toki ole).

Mikä kotona ärsyttää:

Taukoamaton meteli ja ainainen sotku (ks. lasten ikä).

Rakkain huonekalu:

Sängyssä kuluu ainakin paljon aikaa ja aamuyöstä siellä on hillitön ruuhka.

Mieluisin paikka kotona: Keittiön pöydän ääressä on hyvä olla. Siinä kuluu kahvia ja syntyy tekstiä.

Kodin parhaat värit: Vaikea sanoa. Vaimo on soinnuttanut kaiken kaikkeen. Koskaan en ole reklamoinut.

Mihin käyttäisit remonttireiskaa?

Eteinen pitäisi maalata ja messinkilistat portaiden päissä kiinnittää uudestaan.

Eniten käyttämäsi ruuanlaittoväline: Grilli. Vain sen ääressä olen haka. Kattila ja puurokauha keittiössä.

Miltä kotonasi tuoksuu?

Vaikea sanoa. Lienen immuuni. Hetki sitten tuoksui kaikelta, kun huippuimuri oli rikki.

Siivousvinkkisi:

Siivouskertojen määrää voi aina vähentää. Mutta kun harjaan ja moppiin tartutaan, se on syytä tehdä kunnolla.

Pakkomielteet pyykinkäsittelyssä: En tunnista pakkomielteitä, mutta en myöskään tiedä, mikä vaate on niin värillinen, ettei sitä saa pestävalkoisten kanssa.

Lempiruokasi:

Näissä olen heikko. Naudoista ja sioista olen siirtynyt kanoihin ja kaloihin.

Juomasuosituksesi:

Vesi, kuplilla tai ilman.

Paras reseptisi:

Taas paha. Garamin ruokaohjelmassa tein raparperikiisseliä. Siihen sain hyvän maun ja viskositeetin. Kaikkiakäytettyjä materiaaleja en muista.

Keijo vastasi kysymyksiin syyskuussa 2002.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat