Kaupungissa oli voimassa lumipallojen heittelykielto – 9-vuotias kumosi sata vuotta vanhan lain

9-vuotias kumosi sata vuotta vanhan lumipallolain 1:21

Dane, 9, onnistui kumoamaan sata vuotta vanhan lain, joka kielsi lumipallojen heittämisen.

Yhdysvaltalaiskaupungissa lumipallojen heitteleminen oli kielletty lähes sata vuotta.

Sitten tuli Dane Best.

Dane, 9-vuotias kaupungin asukas, onnistui kumoamaan vanhan kiellon, kertoo Greeley Tribune -lehti.

Pojat vitsailivat "laittomuuksista"

Äiti Brooke Bestin mukaan Dane alkoi toivoa kiellon kumoamista, kun kaupunkiin satoi lunta. Pojalle selvisi, että Coloradossa sijaitsevassa Severancen kaupungissa on sääntöjen vastaista heitellä palloja. Hän jopa vitsaili ystäviensä kanssa "laittomuuksista", kun lunta satoi.

"Mielestäni se on vanhentunut laki"

Dane otti asian esiin kaupungin kokouksessa.

– Mielestäni se on vanhentunut laki. Haluan pystyä heittämään lumipallon joutumatta ongelmiin, nuori mies perusteli toivettaan.

Asukkaat äänestivät säännöksen kumoamisen puolesta. Päätös oli yksimielinen.

Aikoo heittää veljeään 

Kokouksessa Dane tosin tunnusti joskus heittäneensä lumipallon, mutta kertoo, ettei tiennyt sen olevan laitonta. Dane tietää jo, ketä heittää ensimmäisellä laillisella pallollaan: 4-vuotiasta pikkuveljeään Daxia.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun perhe ottaa selvää kotikaupunkinsa säännöksistä. Aiemmin he selvittivät sääntöä, jonka mukaan "lemmikki" viittaa vain koiraan tai kissaan. Kaupungissa lemmikkien pitäminen on kielletty, ja Danella oli marsu, jota säännökset eivät kuitenkaan pitäneet lemmikkinä.

Video: Näin rakennat oikeaoppisen lumiukon!

Näin rakennat oikeaoppisen lumiukon 1:49

Lue myös:

    Uusimmat