Kaunis näyttelijä vei seksikkäimmän naisen tittelin Rihannalta

Miehille suunnattu aikakausilehti on jälleen valinnut maailman seksikkäimmän naisen.

Amerikkalainen Esquire-lehti on kruunannut maailman seksikkäimmän naisen. Tänä vuonna imartelevan tittelin sai 29-vuotias näyttelijä Mila Kunis, joka voitti viime vuonna seksikkäimmäksi kruunatun laulaja Rihannan. Ashton Kutcherin kanssa seurusteleva Kunis on otettu saamastaan huomiosta, mutta ei ota seksikkyyttä liian vakavasti.

– Se mitä teen ja kuka olen, ovat kaksi eri asiaa. Usein ihmiset unohtavat keitä he ovat yrittäessään olla sitä, mitä heiltä toivotaan tai millaisia he haluaisivat olla. Tällä alalla monet antavat ohjaajan, muiden näyttelijöiden ja kriitikoiden vaikuttaa liikaa minuuteen, Kunis miettii lehdessä.

Kunis toteaakin tietoisesti erottaneensa työroolinsa henkilökohtaisesta elämästään.

– Nautin urastani ja haluan vanhempieni olevan minusta ylpeitä. Rakastan sitä mitä teen, enkä voisi kuvitella tekeväni muuta.

Kaunotar haluaakin omistaa koko uransa vanhemmilleen, jotka jättivät kaiken ja pakenivat kahdeksanvuotiaan Milan kanssa Ukrainasta vuonna 1991.

Osoittaakseen seksikkyytensä Kunis poseeraa lehden marraskuun numeron kannessa yläosattomissa, selkä kameraan päin. Yllään Kuniksella on kurvia hivelevät, nahkahousuja muistuttavat farkut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat