Katie Holmes: Kosmetiikka voi pelastaa sinut

Näyttelijä ja äiti Katie Holmes uskoo yhden huulipunapuikon voimaan: pahassa paikassa punahuulet antavat itseluottamusta ja auttavat selviämään. Millaisia arvoja nainen haluaa opettaa 6-vuotiaalle tyttärelleen kauneuden suhteen?

Yhdysvalloissa näyttelijänuransa lisäksi kosmetiikkakasvona tunnettu Katie Holmes, 34, on tarkka siitä, millaisia arvoja opettaa 6-vuotiaalle tyttärelleen Suri Cruiselle. Vuonna 2012 aviomiehestään Tom Cruisesta eronnut Holmes ei halua, että hänen tyttärensä kiinnostuu kauneudesta liian nuorena.

Holmes on kertonut leikkivänsä tyttärensä kanssa meikeillä, mutta yrittävänsä keskittyä leikeissä johonkin muuhun kuin ulkonäöllisiin asioihin. Siitä huolimatta, että nainen ei halua tyttärensä imeytyvän liian varhain meikkimaailman kiemuroihin, osaa hän arvostaa vahvaakin meikkiä tarvittaessa.

– Kosmetiikka auttaa sinua esimerkiksi huonosti nukutun yön jälkeen, tai jos olet menossa hermostuneena tärkeään palaveriin. Yksi huulipunapuikko saattaa antaa tarvitsemasi annoksen itseluottamusta. Naiset joutuvat kestämään nykyään niin paljon, joten pienet asiat merkitsevät paljon.

Millainen meikkaaja Katie Holmes sitten itse on?

– Silmänrajauskynän käyttö hämmentää minua välillä. Kaikki neuvovat minua eri tavoin. Ilmeisesti kissamainen silmämeikki ei myöskään ole minua varten, sillä sitä yrittäessäni ei seuraa kuin sotkua.

– Ystäväni kehotti minua käyttämään huulikiillettä. Äitini ei ollut ikinä käyttänyt huulimeikkiä, joten minäkään en ollut oppinut tapaa. Nyt minulla on aina huulikiilto laukussani, Holmes kertoo The Sunday Times -lehdelle.

Lue myös:


AVA / Jenni Junkala

Kuvat: Getty Images, Splash News

Lähteet: Vogue UK, The Sunday Times

Lue myös:

    Uusimmat