Kateissa olevan Janne Huttusen, 45, puhelin löytyi – poliisitutkinta käynnistyi metsämiehen epäilyttävästä autohavainnosta

0:46
Katso video: Tältä Janne Huttusen katoamispaikalla näyttää.

Keiteleläinen Janne Huttunen ilmoitti toissa viikon torstaina 8. lokakuuta lähtevänsä kotoaan töihin Pyhäjärvelle. Paikkakuntien välinen matka on reilut 60 kilometriä, mutta mies ei koskaan saapunut perille.

Poliisin mukaan Huttusella ei ollut varsinaista vakituisempaa työtä Pyhäjärvellä, mutta hän vietti paikkakunnalla aikaa muiden yhteyksien vuoksi.

Virkavalta alkoi tutkia tapausta lauantaina 10. lokakuuta, kun paikallinen metsämies ilmoitti hylätystä autosta Rillankiven läheisyydessä syrjäisen metsäautotien varrella. Rillankivi on siirtolohkare ja rajamaamerkki Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kuntien rajalla.

Nähtävyys sijaitsee noin puolivälissä matkanvartta Keiteleeltä Pyhäjärvelle.

Metsämies oli nähnyt auton samalla paikalla syrjäisen metsätien varressa harvaan asutulla alueella jo perjantaina. Hänen epäilyksensä heräsivät, kun erikoiselle paikalle parkkeerattu auto ei ollut lauantaihinkaan mennessä hievahtanut.

Hän ilmoitti havainnostaan poliisille. Partio lähti tarkistamaan asiaa.

Näin tutkinta käynnistyi

Kun auton omistaja selvisi, virkavalta lähestyi Huttusen omaisia. Ilmeni, ettei kukaan ollut saanut häneen yhteyttä torstain jälkeen. Viimeiseksi Huttuseen oli ollut yhteydessä hänen ystävänsä.

– Hän asuu vanhempiensa luona Keiteleellä. Kun kyse on aikuisesta ihmisestä, omista menoista ei välttämättä ihan päivittäin toisille ilmoitellakaan. Siksi kukaan ei ollut osannut katoamista epäillä. Omaiset vasta myöhemmin tähän havahtuivat, kertoo rikosylikomisario Jari Rytkönen Itä-Suomen poliisista.

Metsämiehen ilmoittaman autohavainnon jälkeen poliisi suoritti Rillankiven lähiympäristössä etsintöjä. Vahvoista epäilyistä huolimatta mitään ei löytynyt.

Etsintöihin on poliisin lisäksi tähän mennessä osallistunut noin kolmekymmentä vapaaehtoista etsijää useana päivänä.

Rytkösen mukaan maastossa on liikuttu myös kahden poliisikoiran kanssa. Rillankiven lähistöllä oleva metsälampi on myöskin tutkittu sukeltajien ja ruumiskoiran avustuksella, tuloksetta.

– Alueella on kuitenkin seuranta päällä koko ajan, tutkinnanjohtaja sanoo.

Huttusen puhelin on poliisin hallussa. Se oli jätetty autoon. Rytkönen ei tutkinnallisista syistä kommentoi, löytyikö autosta jotakin omaehtoiseen katoamiseen viittaavaa. 

– Tietenkin meillä oli vahva epäily, että hän olisi löytynyt jostakin auton lähettyviltä. Koska näin ei ole, herää kysymys onko hän jossakin muualla.

Mikä katoamisen selittäisi?

Rikosepäilyjä ei tässä vaiheessa poliisitutkintaa ole noussut esiin, mutta viitteitä omaehtoisestakaan katoamisesta ei sen koommin virkavallalla ole.

– Tietenkin poliisi varautuu pahimpaan, eli josko jotakin on sattunut. Poliisilla ei ole tietoja siitä, mistä syystä hän olisi kadonnut omasta halustaan, Rytkönen kertoo.

Poliisi on saanut Huttusen liikkeistä useita vihjeitä, mutta ne koskevat aikaa ennen katoamisajankohtaa.

Rytkösen mukaan tällaisetkin tiedot ovat edelleen olennaisia tutkinnan kannalta.

– Jos joku olisi ollut häneen yhteydessä ja tietäisi, onko Huttunen puhunut mitään sellaista, joka tämän katoamisen selittäisi. Omaiset ovat tietenkin hyvin hädissään ja huolissaan, tutkinnanjohtaja toteaa.

Janne Huttunen on noin 178 senttiä pitkä ja 75-kiloinen. Häntä koskevista havainnoista pyydetään yhä ilmoittamaan poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 0295 415 232.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja