Katariina Souri: En ole enää sosiaalinen

Uuden romaanin julkaissut Katariina Souri viihtyy nykyään omassa rauhassa.

Aikaisemmin nimellä Kata Kärkkäinen tunnettu Katariina Souri asuu ja työskentelee nykyään maaseudun rauhassa Sipoossa. Vuonna 1988 Playboy-lehden kannesta julkisuuteen ponnahtanut Souri keskittyy maalaamiseen ja kirjoittamiseen.

– Käyn noin kaksi kertaa kuukaudessa Helsingissä. Yleensä työasioissa tai maalaustarvikkeita hakemassa, kertoo Souri MTV3.fille.

Sipoossa kirjailijalle seuraa pitävät kissat ja koirat. Muuten hän kertoo viihtyvänsä omassa rauhassaan.

– Ehkä en ole enää niin sosiaalinen kuin aikaisemmin. Nykyään on myös enemmän aikaa kirjoittamiseen ja maalaamiseen.

Aikaisemmin Souri jakoi työskentelynsä erillisiin jaksoihin maalaamisen ja kirjoittamisen perusteella. Nykyään uutta romaanitekstiä ja maalauksia syntyy lomittain.

– Alitajuisesti molemmissa töissä tulee käsiteltyä samoja aiheita. Eräs henkilö, joka luki uuden kirjan ja katsoi taulujani totesi, että olen tauluilla kuvittanut romaania maalauksilla. Itse en sitä asiaa olisi huomannut.

(MTV3–KALLE VÄISTÖ)

Lue myös:

    Uusimmat