Kari Tapion perintöriita vihdoin ohi

Edesmenneen iskelmälegendan perikunnan pesänhoitaja Salme Sandström vahvistaa MTV3.fin Viihdeuutisille osapuolten päässeen sopuun.

Kari Jalkanen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 65-vuotiaana 7. joulukuuta vuonna 2010. Kuoleman jälkeen Jalkasen perikunta, Pia-leski ja kolme poikaa, kävivät tiukkaa vääntöä Kari Tapion perinnöstä avioliiton ulkopuolella syntyneen pojan kanssa.

Alkuvuodesta 2011 tehdyn perunkirjoituksen mukaan kuolinpesän varallisuus oli vain muutamia kymmeniä tuhansia, joista rintaperillisten lakiosaksi tuli noin 2500 euroa. Avioliiton ulkopuolella syntynyt Karri-poika ei ollut tyytyväinen pesänselvittäjän toimintaan ja valitti asiasta Espoon käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus päätyi toukokuussa antamassaan ratkaisussaan Jalkasen edustajan Salme Sandströmin olleen kykenevä hoitamaan tehtävää. Karri valitti asiasta hovioikeuteen, joka piti voimassa käräjäoikeuden ratkaisun. Karri haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta marraskuussa 2011, mutta perui hakemuksensa 28. joulukuuta.

MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Jalkasten pesänselvittäjän Salme Sandströmin, joka vahvisti asiassa päässeen sopuun. Osapuolten tekemän sopimuksen suuruudesta Sandström ei halunnut kuitenkaan kertoa julkisuuteen.

Viihdeuutiset tavoitti myös Kari Tapion Joona-pojan, joka vahvisti sovun syntyneen.

– En voi kommentoida asiaa sen enempää, koska olemme sopineet niin, Jalkanen sanoo.

Jalkasen mukaan on kuitenkin hyvä, että sopu on vihdoin syntynyt.

– Fiilis on hyvä, Jalkanen sanoo lyhyesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat