Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"

Jouni kohtasi karhun Enossa 1:03
Karhu seurasi polkupyörällä liikkunutta Jounia tien vastakkaisen kaistan pientareella ja ylitti lopulta maantien.

Enon kunnassa Pohjois-Karjalassa asuva Jouni kohtasi karhun ollessaan pyöräilemässä.

Karhu seurasi polkupyörällä liikkunutta Jounia tien vastakkaisen kaistan pientareella kadoten aina välillä takaisin metsään.

Jouni arveli, että karhu halusi ylittää tien ja jäi odottamaan metsässä ollutta otsoa.

Siihen jäin kahtelee, että tulisiko se tuosta, Jouni sanoo MTV Uutisille.

No, sehän tuli taas siitä ja uudestaan. Se oli toinen kerta ja sitten se taas lähti sinne samaan suuntaan kun huomasi minut.

Muutaman sadan metrin päästä karhu päätti ylittää tien.

–Minä sille sitä vähän käskytin, että menehän sinne minne sulla on menokin.

Jouni kertoo nähneensä karhuja useastikin samoilla seuduilla.

– Täällähän näitä on. Nyt oli ensimmäinen näköhavainto oli tältä keväältä, mutta jälkiä oon paljonkin pyörälenkillä tavannut.

Hän ajattelee, ettei karhua kannata pelästyä.

– Tuolla tavalla jos kohtaa, niin ei siinä ole mitään. Sitähän voi kuvata ihan huoletta. Että turha siinä on pelästyä.

– Silloinhan, jos on pennun kanssa, niin silloin on parempi pysyä loitompana.

Lue myös:

    Uusimmat