Mainos

Kansanedustajien koulutustaso kansaa selvästi parempi

Esimerkiksi lisensiaatin tai tohtorin tutkinto löytyy joka kymmenenneltä nykyisistä kansanedustajista. Kansalaisista samaan on yltänyt vain joka sadas.

Kansanedustajat ovat selvästi korkeammin koulutettuja kuin suomalaiset yleensä.

Sanomalehti Keskisuomalaisen selvityksen mukaan nykyisistä kansanedustajista useampi kuin joka neljäs on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Kansalaisista yhtä pitkälle on kouluttautunut vain reilut kuusi prosenttia.

Lisensiaatiksi tai tohtoriksi kansanedustajista on puolestaan ahkeroinut joka kymmenes, mutta koko kansasta vain lähes joka sadas.

Valtio-opin erikoistutkija Ilkka Ruostetsaari Turun yliopistosta arvioi, että parlamentaarikkojen ja kansalaisten väliset koulutuserot ovat väistämättömiä.

- Ne, jotka hankkivat koulutusta, ovat todennäköisesti aktiivisempia muillakin elämänaloilla. Lisäksi äänestäjät luottavat sellaisiin, jotka ovat pätevöityneet tavalla tai toisella. Yhteiskunnallinen muutos heijastuu kansanedustajissa.

Ruostetsaaren mukaan kansanedustajien koulutustason nousu on myös johtanut asiantuntijapoliitikkojen määrän kasvuun. Asiantuntijapoliitikot ovat korkeasti koulutettuja, usein julkisella sektorilla kannuksensa hankkineita henkilöitä, joilla ei kuitenkaan ole vahvaa puoluetaustaa.

- Asiantuntijapoliitikot ovat riippumattomampia puolueistaan, vaikka puoluekuri on edelleen olemassa, muotoilee Ruostetsaari.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.