Kansanedustaja: Vesa-Matti Loirille pystytettävä patsas Ouluun

Uutislähetyksen lopuksi kunnioitettiin Vesa-Matti Loirin muistoa 1:15
Näin Loirin muistoa kunnioitettiin Kymmenen uutisten lopuksi.

Tällä viikolla menehtyneelle viihdetähti Vesa-Matti Loirille tulisi pystyttää patsas Ouluun, ehdottaa kansanedustaja Jenna Simula (ps.).

Helsinkiläinen Vesa-Matti Loiri (s. 1945) kuoli 10. elokuuta 2022.

Simulan visiona on, että Loirille pystytettäisiin patsas vuoden 1962 Pojat-elokuvan hengessä. Elokuva kertoi jatkosodan ja Lapinsodan aikaisesta elämästä Oulussa.

–Vesa-Matti Loiri sai jo ensimmäisestä elokuvaroolistaan nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirjan. Tämä elokuva ja Loirin roolisuoritus toimivat ponnahduslautana nuorelle taiteilijalle ja kaikkeen siihen, mitä hän ehti monenkirjavan elämänsä aikana suomalaisen taiteen ja viihteen eteen tehdä. Kuten Michael Monroe kuvasi, Loiri oli kansallisaarre, Simula sanoo tiedotteessaan.

Nyt Simula kertoo keräävänsä nimiä valtuustoaloitteeseen, joka tavoittelee patsaan pystytystä Ouluun osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Simula ehdottaa myös, että pääkaupunkivuonna tulisi järjestää Loirin kunniaksi teemaviikko.

Lue myös:

    Uusimmat