Kamppailulajin valmentaja sai syytteet sadoista seksirikoksista

Kaikki epäiltyjen rikosten uhrit ovat naispuolisia ja kamppailulajin harrastajia. Valtaosa teoista koskee aikaa, jolloin uhrit olisivat olleet 16-17-vuotiaita.

Oululainen taekwondo-valmentaja on saanut syytteet 799:stä seksuaalirikoksesta. Asiasta päätti tänään Oulun kihlakunnansyyttäjä Päivi Markus.

Miestä syytetään muun muassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta ja sen yrityksestä. Syytekohtia on yhteensä 22, ja asianomistajia on 12.

Poliisitutkinnassa puhuteltuja tyttöjä oli enemmänkin, mutta osa heistä ei halunnut viedä asiaa käräjille.

Syytetty on vuonna 1973 syntynyt valmentaja. Hän on itämaisen kamppailulajin pohjoissuomalainen merkkihenkilö. Mies on ollut vangittuna jo tammikuusta lähtien, ja hän on yhä kaltereiden takana. Syyttäjän mukaan mies on koko ajan kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Valmentaja on kertonut poliisikuulusteluissa, että kyseessä ovat suhteet, joihin ei ole liittynyt painostusta tai hyväksikäyttöä. Miehen omaisuutta on määrätty takavarikkoon, koska näin on haluttu turvata mahdollisten vahingonkorvausten maksaminen.

Syyttäjä haluaa pitkän rangaistuksen

Epäillyt teot ovat tapahtuneet vuosina 1997-2005 eri puolilla Pohjois-Suomea. Juttua tutkineen Oulun keskusrikospoliisin mukaan tapaus on erittäin poikkeuksellinen. Yhtä laajaa rikossarjaa ei ole tutkittu Pohjois-Suomessa ainakaan 30 vuoteen.

Kaikki epäiltyjen rikosten uhrit ovat naispuolisia ja kamppailulajin harrastajia. He ovat ilmeisesti kaikki syytetyn oppilaita. Syyttäjä Markus vaatii valmentajalle omien sanojensa mukaan "merkittävän pituista" vankeusrangaistusta.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on maksimirangaistuksena neljä vuotta vankeutta. Valtaosa syytteessä mainituista teoista koskee aikaa, jolloin uhrit olisivat olleet 16-17-vuotiaita.

Osa asianomistajista on kuitenkin ollut alle 16-vuotiaita, jolloin kyseessä olisi lain mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Kaikki poliisin tutkimat seksuaalirikokset johtivat Markuksen mukaan syytteeseen.

Jutun valmisteluistunto pidetään 9. kesäkuuta Oulun käräjäoikeudessa. Syyttäjä on pyytänyt käsittelyä ja aineistoa salaisiksi suojellakseen jutun asianomistajia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat