Veteraani Kalevi Aula pelkäsi rintamalla jatkosodassa ja todisti saksalaisten raukkamaisia tekoja Lapin sodassa. Nuoria hän kehottaa sopimaan riidat rauhanomaisesti.
Kalevi Aula, 100, on yksi niistä paristakymmenestä sotiemme veteraanista, jotka oli kutsuttu juhlimaan itsenäisyyttä Presidentinlinnaan maanantaina 2. joulukuuta.
– Oli hyvin miellyttävä tilaisuus, isänmaallinen, Aula kertoo juhlan jälkeisenä päivänä kotonaan helsinkiläisessä palvelutalossa.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Kalevi Aula syntyi Varsinais- Suomen Salossa 20. elokuuta 1924. Hän muistelee lapsuuttaan lämmöllä.
– Se oli ihanaa aikaa. Minulla oli niin hyvä äiti, että kenelläkään ei voi olla parempaa. Yhtä hyvä voi olla. Voi sanoa, että lapsuuteni oli loistava.
Isässäkään ei kuulemma mitään vikaa ollut, mutta naiset ovat Aulan mukaan "sellaisia lämpimämpiä".
Elämä järkkyi, kun koti tuhoutui Salon pommituksissa 1941.
– Kaikki omaisuus meni siinä. Se oli ikävä alku. Olin nuori poika, eikä se minuun niin kauheasti vaikuttanut, mutta äiti ei selviytynyt siitä koskaan.
Pelkoon on pakko tottua
Seuraavana vuonna mittariin tuli 18 vuotta, ja Aula lähti armeijaan. Helsingin Santahaminassa saadun koulutuksen jälkeen koitti siirto täydennysjoukkoihin Vienan Karjalan Uhtuaan.
– Olin viestimiehenä lähellä rintamaa. Olin nuori poika ja pelkäsin aika lailla. Ei siihen sodassa koskaan totu, mutta siihen on pakko tottua.
Sodassa täytyy olla immuuni joillekin asioille, Aula sanoo.
– Ruumiita tulee ja niitä ladotaan päällekkäin kuin halkoja siihen asti, että arkut tulevat. Eihän se oli mitään normaalia elämää.
Kalevi Aula joutui kohtaamaan sodan kauhut jo nuorena miehenä.MTV
Pakkasta oli pahimmillaan 42 astetta. Siinä piti jo miettiä, montako minuuttia voi riu'ulla istuskella.
Rohkea oululainen munanpaistaja
Uhtualta Aulan matka jatkui taistelujen keskipisteeseen Karjalan kannakselle. Hän kertoo eräästä tilanteesta Kanneljärveltä.
– Oli satoja venäläisiä lentokoneita päällä. Se oli soramaastoa, johon ei saanut kunnolla kaivettua kuoppaa. Sen verran kuitenkin sai, että selkä oli suurin piirtein maan tasalla.
Muiden miesten maatessa maassa eräs rohkea oululainen asentaja lähti hakemaan asukkaiden peräänsä jättämien kanojen munia ja käveli johonkin taloon niitä paistamaan.
– Loppuun asti hänkin vain selvisi. Mutta minä tykkään, että se rupeaa olemaan vähän turhaa uhoamista.
Aula taisteli vielä Lapin sodassa. Hän oli jalkaväkirykmentin joukoissa, jotka olivat pohjoiseen vetäytyvien saksalaisten kintereillä Torniosta Rovaniemen kautta Suomen käsivarteen asti.
– Venäläisetkin sanoivat jo, että jollemme pane heihin vauhtia, niin he tulevat auttamaan.
Hän saapui ensimmäisten suomalaisten joukossa Rovaniemelle, jonka saksalaiset olivat polttaneet maan tasalle.
– Koko kaupunki oli poltettu. Ei siellä ollut kuin yksi talo pystyssä. Ei ollut muuta kuin savuavat rauniot.
Vetäytyvät saksalaiset jättivät jälkeensä poltettujen kaupunkien lisäksi muutakin ikävää. He kylvivät maastoon hyppymiinoja, jotka päälle astumisen jälkeen pomppaavat maasta noin metrin korkeuteen ja räjähtävät ilmassa.
– Se on miehen menoa, Aula kuvailee hyppymiinojen tuhovoimaa.
– Pissallekaan ei uskaltanut mennä tieltä pois ojan yli. Siellä oli eläimiä, jotka valittivat, mutta ei niitä voinut mennä auttamaan. Se oli saksalaisilta suoraan sanoen raukkamainen teko, että he kylvivät hyppymiinoja.
Sodan jälkeisinä vuosina räjähteisiin kuoli yli 200 ihmistä. Miinoja jäi siviilien riesaksi pitkäksi aikaa, ja niitä löytyy Lapin maastosta edelleen.
Hyppymiinat ovat jalkaväkimiinoja. Niistä käyty keskustelu on ollut viime aikoina erityisen suurta sen jälkeen, kun puolustusvoimain komentaja Jaakkola otti asian esiin MTV:n Uutisextran haastattelussa.
Sotien jälkeen kotiin palattuaan Aula koki negatiivista ilmapiiriä, vaikka oli henkeään uhaten taistellut Suomen itsenäisyyden eteen.
Hänen mukaansa monet tuttavat pitivät sodasta palanneita jopa rikollisina kyseenalaistaen, minkä takia he olivat menneet sotaan eivätkä olleet karanneet rintamalta.
– Kyllä minä pelkäsin niin paljon, että melkein enempää en voi, mutta olen niin isänmaallinen, että ei koskaan tullut mieleenkään karata. Jotkut karkasivat ja osa ainakin joutui vankilaan.
Elämä alkoi rakentua. Aula päätyi tekemään pitkän uran Euroopan suurimman painotalon Tilgmann-painotalon johtotehtävissä. Palkkatöiden ohella aikaa on riittänyt moniin järjestötehtäviin.
Naimissa vaimonsa kanssa Kalevi Aula ehti olla 73 vuotta ennen kuin vaimo menehtyi nelisen vuotta sitten. Lapsia Aulalla on kaksi.
– Minulla oli hyvä vaimo. Kyllähän meillä riitojakin oli. Ihmisen elämä ei ole mitään suoraa viivaa vaan kuten sähkön sinikäyrä, joka menee alas ja ylös. Sitten kun ollaan pohjalla, niin jommankumman tai molempien täytyy antaa periksi, että se jatkuu.
"Sodassa ei kukaan voita"
Aulan näkö on käytännössä kokonaan mennyt, mutta radiota hän kuuntelee ympäri vuorokauden.
– Se häivyttää ajatuksia. Yöllä se on vähän hiljemmalla, ettei se häiritse muita.
Lisäksi palvelutalossa asuva ystävätär lukee hänelle päivittäin Helsingin Sanomia ja Raamattua.
Tasatunnein tulevissa uutisissa kerrotaan näinä päivinä usein sodista. Ukrainalle Aula toivoo voittoa. Hän sanoo olevansa myös Israelin kannalla, mutta toivoo, että ”siellä tultaisiin järkiinsä” ja rauha tulisi.
– Ei sodassa kukaan voita, vaikka näennäisesti voittaisi. Lopulta kaikki häviävät sodassa.
Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin maa, ja hamuaa vain lisää itselleen. Valloittajia Aula ei ymmärrä, vaan puhuu Napoleon-kompleksista.
– Putin on semmoinen pieni mies, kuten Napoleon. Stalinkin oli melko pieni mies. Hänkin tapatti kymmeniätuhansia, upseereitakin. Omien johtaminen oli vaikeaa. Hitler oli samanlainen, vaikka aate oli toinen. Puolihulluja!
Rehellisyys maan perii
Itsenäisyyspäivänä Kalevi Aula laittaa yllensä tumman puvun arvomerkkeineen hoitokodin juhlaan. Rintapieltä komistaa myös vuonna 2016 Aulalle myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi ansioista sodan ja rauhan aikana.
Nuoremmille sukupolville satavuotiaalla Aulalla on muutama neuvo. Erimielisyydet tulisi sopia rauhallisesti, eikä lähteä riitelemään.
– Ainakin pitää olla rehellinen itselleen ja toisille. Pitää antaa arvoa toiselle ihmiselle, ettei ole ylimielinen, vaan katsoo samalta tasolta kaikkia. Koskaan ei saisi olla kateellinen, se sotkee ihmisen elämän.
