Kaksosia odottava amerikkalainen Jasmine sairastui koronavirukseen: "En tiedä, syntyvätkö lapseni terveinä"

0:43
Koomassa synnyttänyt nainen sai nähdä vauvansa toivuttuaan koronaviruksesta

Yhdysvaltain Indianassa asuva Jasmine Jones työskentelee sairaanhoitajana. Hänellä on jo kaksi lasta, ja perheeseen odotetaan kaksosia kesäkuussa 2020, kertoo Women's Health -lehti.

– Viime kuukauteen asti minulla oli valmis synnytyssuunnitelma. Jatkaisin töitä tavallisissa 12 tunnin vuoroissani sairaalassa, kunnes en fyysisesti enää pystyisi. Ja kun aika tulisi, saisin kaksoseni alateitse, kuten muutkin lapseni, Jasmine Jones sanoo.

Uusi koronavirus covid-19 kuitenkin muutti kaiken: Jasmine nimittäin sai viime kuussa tietää, että hänellä on tartunta.

– Nyt kaikki on muuttunut. En tiedä, syntyvätkö lapseni terveinä, ja pelkään todella paljon, Jasmine kuvailee.

Ei ollut pelännyt virusta

Ennen sairastumistaan Jasmine ei ollut varsinaisesti huolissaan siitä, että itse saisi koronatartunnan. Hän on hoitanut vakavasti sairaita potilaita työssään, mutta kertoo, ettei aiemmin ole tullut niin sairaaksi kuin uudesta koronaviruksesta nyt.

– Päivänä ennen positiivista testitulostani kaikki oli aika normaalia. Olin 12 tunnin vuorossa enkä hoitanut viruksen saaneita potilaita, tai ainakaan en tiennyt hoitavani. Kun nyt ajattelen asiaa, on ehdottomasti mahdollista, että jollakulla ei vain ollut oireita, Jasmine sanoo.

Jasmine. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Oireet tulivat nopeasti

Keskiviikkona maaliskuun 18. päivä Jasminelle tuli vilunväreitä ja hänen kehoaan alkoi särkeä. Muutos oli nopea.

– Aamulla oloni oli täysin normaali, mutta kello 14:ään mennessä minulla oli kuumetta, vilunväreitä ja särkyjä. Ja minulla oli myös tyypillisiä raskauden oireita: jalkoihini sattui enkä voinut seistä pitkiä aikoja, Jasmine sanoo.

Hän lähti kotiin kesken päivän, mutta oletti edelleen vain sairastuneensa flunssaan. Pian taudin oireet pahenivat: maku- ja hajuaisti katosivat, ruokahalua ei ollut eikä Jasmine pystynyt seisomaan.

"Olen varmaan tartuttanut koko perheeni..."

Perjantaihin mennessä Jasminesta tuntui, että hän "saattaisi kuolla". Lisäksi hänen miehensä ja perheen lapsi alkoivat saada oireita. Äiti ajoi Jasminen lopulta ensiapuun. Jasmine otettiin osastolle, ja hänestä otettiin kokeita. Vaikka naisella epäiltiin koronavirusta, hänet lähetettiin kotiin sairastamaan.

Tieto positiviisesta koronavirustestistä tuli kaksi päivää myöhemmin. Koska hoitoa ei ole, Jasminea kehotettiin sairastamaan kotona, ellei hän saisi hengitystieoireita.

– Kun lopetin puhelun sairaanhoitajan kanssa, aloin itkeä, koska ajattelin "voi luojani, olen saanut tappavan viruksen. Olen varmaan tartuttanut koko perheeni. Mitä minun pitäisi tehdä?" Ja totta kai olin huolissani kaksosista. En tiennyt yhtään, miten tämä vaikuttaisi heihin.

Kaksi viikkoa Jasmine makasi sängyssä ja kamppaili virusta vastaan. Synnytyslääkäri soitti muutaman päivän välein. Huhtikuun alkuun mennessä Jasminen olo oli parantunut hieman.

Ei päässytkään takaisin töihin

Jasmine oletti toinnuttuaan pääsevänsä takaisin töihin, mutta hengenahdistuksen vuoksi häneltä vaadittiin kaksi negatiivista koronatestiä. Jasmine oli kokenut hengenahdistusta muutenkin raskauden takia ja yllättyi, kun koronavirusta löytyikin edelleen hänen elimistöstään.

– Kyllä, oloni on parempi. Mutta en voi vieläkään varmasti sanoa, että vauvat ja minä selviämme kaikesta tästä hyvin, hän toteaa.

Jasminetoivuttuaan. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Synnytyssuunnitelmatkin uusiksi

Tarkastuksessa vauvat todettiin terveiksi: syke oli vahva ja he kasvoivat normaalisti. Silti Jasmine koki huolta. Synnytyssuunnitelmakin meni roskakoriin: nyt Jasminen pitäisi synnyttää jo toukokuussa ja keisarileikkauksella.

Jasmine onkin rukoillut, että kaikki "muuttuisi hyväksi"; hän pelkää, että koronaviruksella on jonkinlaisia vaikutuksia vielä syntymättömiin lapsiin.

– Se, että olen raskaana ja odotan kaksosia, on muuttanut elämäni, mutta koen, etten voi juhlia kaiken muun tapahtuneen takia. Toivon, että tarinani jakamalla saan ihmiset ottamaan viruksen vakavammin, Jasmine sanoo.

Instagramissa Jasmine kertoi 14. huhtikuuta, että on toipunut koronaviruksesta. Hän kuitenkin on sairauslomalla synnytykseen asti.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja