Kaksi lasta kuollut tulipalossa Tyrnävällä - isää epäillään palon sytyttäjäksi

Kaksi lasta kuoli vanhan koulurakennuksen tulipalossa Tyrnävällä. Taloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
Kaksi lasta kuoli vanhan koulurakennuksen tulipalossa Tyrnävällä. Taloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
Julkaistu 05.11.2011 10:29(Päivitetty 18.11.2011 22:05)

Tyrnävällä Pohjois-Pohjanmaalla on lauantaina aamuyöllä palanut lähes kauttaaltaan vanha hirsirunkoinen omakotitalo.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle klo 03.34. Ilmoituksen tulipalosta hätäkeskukseen teki ohikulkija.

Palossa on menehtynyt talossa asuneen perheen kaksi lasta. Lapset olivat sisaruksia, joista vanhempi tyttö oli syntynyt vuonna 2005 ja poika vuonna 2009.

Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Palon sytyttäjäksi epäillään perheen isää, joka on tapahtuma-aikaan ollut paikalla. Vakavasti loukkaantunut isä on toimitettu sairaalahoitoon.

– Tällä hetkellä pystytään jo suurella varmuudella sanomaan, että perheen isä sytytti tulipalon. Motiiveihin poliisi ei ota kantaa ainakaan tässä vaiheessa. Poliisi jatkaa teknistä tutkintaa, rikoskomisario Antti Räsänen Oulun poliisilaitokselta kertoo STT:lle.

Perheen äiti ei ole ollut paikalla tapahtuma-aikaan. Äiti on tavoitettu, ja hänelle annetaan kriisiapua.

Oulun poliisilaitos tutkii asiaa henkirikoksena.

(MTV3 - STT)

Tyrnävä järkyttyi perhetragediasta: "He olivat oikein malliperhe"

Vanha hirsitalo tuhoutui tulipalossa Tyrnävällä

Lauerma: Perhesurmat Suomessa harvinaisia

Mikä ajaa surmaamaan oman perheen?

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa