Kadoksissa ollut olympiaurheilija on löytynyt

1:48
Tokion olympialaisten tapahtumat järjestetään ilman yleisöä. Maassa on iso pelko koronaviruksen leviämisestä kisavieraiden mukana.

Viime viikon lopulla majoituspaikastaan Japanissa kadonnut ugandalainen painonnostaja Julius Ssekitoleko on löytynyt, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tokion olympialaisiin Izumisanon kaupungissa valmistautumassa 20-vuotias Ssekitoleko jätti saapumatta koronavirustestiin viime perjantaina. Uutistoimisto Shingetsu kertoi tiistaina, että poliisi otti Ssekitolekon kiinni Honshun saarella sijaitsevan Mien prefektuurin alueella.

Ssekitoleko oli saapunut Japaniin jo kuukausi sitten, mutta hänen oli määrä palata jo tänään kotimaahansa karsiuduttuaan yllättäen olympialaisten 56 kilon painonnostokisoista. Myös Ugandan ulkoministeriö on vaatinut kadonneen palauttamista kotiin.

Lauantaina Japan Times -lehti uutisoi Ssekitolekon jättäneen hotellihuoneensa viestin, jossa hän kertoi, ettei halua palata Ugandaan huonojen työmahdollisuuksien vuoksi. Kirjeessään painonnostaja sanoi jättävänsä omaisuutensa vaimolleen.

Kyodo News sai puolestaan tiedon, että ilman passia matkustanut urheilija oli mahdollisesti tallentunut rautatien valvontakameraan matkallaan Nagoyan kaupunkiin.

Ugandalaisten urheilijoiden katoamiset kisapaikoilta ovat olleet tavanomaisia viime vuosina. Uutiskanava CNN kertoo, että kaksi painonnostajaa katosi vuonna 2018 Kansainyhteisön kisojen yhteydessä Australiassa.

Vuoden 2014 vastaavissa kisoissa seitsemän ugandalaista rugbyn pelaajaa häipyi majapaikastaan Glasgow’ssa Skotlannissa. He saivat myöhemmin turvapaikan ja jatkoivat pelaamista Cardiffissa.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja