Jyväskylän tähtiharrastusyhdistys riemuitsee: Mukaan miljoonien avaruusprojektiin!

Jyväskylän tähtiharrastusyhdistyksessä ollaan innoissaan. Ja syystä – Nyrölän observatorioon Jyväskylään on asennettu uusi revontulikamera, joka on osa mittavaa kansainvälistä revontuliprojektia. Siihen kuuluu kahdeksan samanlaista kameraa ja myös avaruuteen laukaistu tutkimussatelliitti.

Jyväskylän Siriys ry:n puheenjohtaja Arto Oksanen hykertelee tyytyväisyyttään katsellessaan uutta kameraa.

– Se on uutta ja hienointa, mitä rahalla saa. Herkkä, huippulaatuinen, nopea kamera.

Nyrölän observatorio valikoitui kohteeksi, sillä kaikki kahdeksan maapalloa kiertävää kameraa haluttiin asentaa juuri 60 leveyspiirin kohdalle. Kameroita on myös muun muassa Venäjällä, Kanadassa, Alaskassa ja Islannissa.

Eivät näy paljain silmin

Kamera ottaa lähes automaattisesti kuvia läpi yön. Se kuvaa kalansilmäobjektiivin läpi koko observatorion yläpuolisen taivaan. Kameralle tallentuu revontulia, ja kameran toimintaa ohjataan Japanista käsin.

– Jos sinne tallentuu hyviä revontulia tai maapallon magneettikentän tilanne on ollut mielenkiintoinen, niin ne ladataan internetin yli Japaniin tarkempaa tutkimusta varten.

Yleensä revontulien kultapaikkana pidetään Lappia, mutta tämä kamera haluttiin nimenomaan Keski-Suomeen. Tarkoitus ei olekaan tutkia ”normaaleja revontulia”, niitä, mitkä hehkuvat taivaalla vihreinä verhoina. Nyt halutaan nähdä erikoisia revontulia, jotka eivät paljain silmin välttämättä edes erotu.

– Kameran ottamat kapeakaistaiset kuvat eivät ole kovin hienoja. Mutta jos kamerasta saadaan suodattamattomia kuvia tavallisista revontulista, niin niitä meidän on tarkoitus saada omillekin nettisivuille melkein reaaliaikaisesti, Oksanen kertoo.

Tieteellistä perustutkimusta

Revontulikamerat ja Japanista avaruuteen lähetetty tutkimussatelliitti liittyvät avaruussään yleisempään tutkimukseen. Tarkoitus on tutkia revontulien suurienergisiä hiukkasia ja selvittää esimerkiksi, mitä vaaraa niistä on satelliiteille ja sitä kautta paikannukselle ja tiedonvälitykselle.

– Tämä on ihan tieteellistä perustutkimusta.

Tutkimus on viisivuotinen. Mikäli tutkimukselle saadaan lisärahoitusta, saattaa se jatkua pidempäänkin.

Entä minkä hintainen tällainen tutkimuskamera on?

– Sille ei taida olla listahintaa, koska se on yksittäiskappaleena teetetty erikoiskamera. Kun tähän projektiin liittyy kameroiden lisäksi se avaruuteen lähetetty satelliittikin, puhutaan varmaan yhteensä kymmenistä miljoonista.

Tutkimuksesta ilmestyy sen aikana useita tieteellisiä julkaisuja. Viiden vuoden ajan Siriuksen jäsenet pääsevät siis seuraamaan avaruustutkimusta ihan lähietäisyydeltä.

– Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus! Pääsemme tieteen eturintamaan mukaan harrastusyhdistyksenä, Oksanen sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat