Jyrki Kasvi oli tietotekniikan edelläkävijä ja burleskin ystävä, joka kampanjoi myös klingonin kielellä – näin värikäs persoona jäi suomalaisten muistoihin

Kansanedustaja Jyrki Kasvi sai lääkäriltä tylyn diagnoosin 2:28
Näin Jyrki Kasvi kertoi vuonna 2019 hetkestä, kun sai kuulla syöpädiagnoosistaan.

Entinen vihreiden kansanedustaja, digivaikuttaja Jyrki Kasvi on kuollut, kertoo vihreät. Tekniikan tohtori Kasvi tunnettiin erityisesti tietotekniikkaan ja kansalaisten tietoturvaan liittyvien kysymysten asiantuntijana.

Kasvi kuoli 57-vuotiaana myöhään eilen illalla. Hän oli sairastanut pitkään syöpää.

Kasvi oli syntynyt Pyhtäällä Kymenlaaksossa. Hänellä oli diagnosoitu virtsarakon syöpä keväällä 2003, samana keväänä, kun hänet valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Hoidoista huolimatta syöpä eteni vähitellen, ja lopulta myös maksasta löydettiin syövän etäpesäkkeitä.

Tammikuussa Kasvi sai lääkäriltään tiedon, ettei hoito tehoa ja hänet tullaan siirtämään saattohoitoon. Hän sai kuitenkin vielä yhden hoitojakson, jonka ansiosta hän selviytyi kesän yli.

Hän piti blogia, joissa kertoi avoimesti sairastamisestaan.

Tammikuussa Kasvi kirjoitti, että uudesta yhdysvaltalaisesta Padcev-nimisestä syöpälääkkeestä on saatu lupaavia hoitotuloksia, mutta että lääkkeellä ei ole vielä myyntilupaa Euroopassa.

Kirjoitus polkaisi käyntiin adressin, jossa vaaditaan, että EU:n lääkevirasto myöntää välittömästi myyntiluvan tälle lääkkeelle. Se oli jo aiemmin saanut Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirastolta nopeutetusti myyntiluvan.

Kampanjointia klingonin kielellä

Uudenmaan vaalipiiriä edustanut Kasvi oli kansanedustajana kahteen otteeseen, ensin vuodet 2003–2011 ja uudemman kerran vuosina 2015–2019. Hän ei enää keväällä 2019 tullut valituksi.

Kasvin koko työura kiertyi pitkälti tietotekniikan ja teknologian ympärille. Hän piti esillä tietosuoja-, tietoturva- ja tekijänoikeuskysymyksiä.

Kasvi muun muassa ajoi kiivaasti kuluttajien oikeuksia vuonna 2005, kun eduskuntalaki sääti tekijänoikeuslain.

Hän myös äänesti vuonna 2009 hallituksen esitystä vastaan, vaikka vihreät oli hallituspuolueena ajamassa sähköisen viestinnän tietosuojalakia, joka antoi työnantajille tietyin ehdoin oikeuden tutkia työntekijöidensä sähköpostien tunnistetietoja.

Vuonna 2007 Kasvin eduskuntavaalikampanja sai kansainvälistäkin huomiota, kun hän Star Trek -fanina kampanjoi myös klingonin kielellä. Käännöstyössä oli omat pulmansa, sillä klingoneilla ei ole esimerkiksi sanaa suvaitsevaisuudelle tai useille väreille, kuten vihreälle, Kasvi kertoi tuolloin uutistoimisto Reutersille.

Pelien harrastaja ja peliarvostelija

Kasvi toimi ennen kansanedustajauraansa tutkijana silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa ja kansanedustajakausien välissä tutkimus- ja kehittämisjohtajana Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tiekessä.

Kasvi kirjoitti tai oli mukana noin kymmenessä julkaisussa alkaen Huvia ja hyötyä Commodore 64 -kirjasta vuodelta 1986.

Kasvi oli tunnettu pelien harrastaja ja peliarvostelija. Hän kertoi olevansa myös burleskin harrastaja, roolinimellä Papa Midnite. Burleskilla tarkoitetaan viihdesuuntausta, jolle on tyypillistä liioittelu, ilveily ja usein myös seksuaalisuus.

Viimeisessä blogikirjoituksessaan, joka on julkaistu 10. heinäkuuta, Kasvi kertoi olevansa mökillä ja sanoi kirjoittavansa muistelmia.

–  Olen investoinut näitä päiviä, iltoja ja vähän öitäkin muistelmien kirjoittamiseen, että nämä muistot eivät katoaisi kuin kyyneleet sateeseen, hän kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat