Jyrki "Jyräys" Hämäläinen kuollut

Suosikki-lehden entinen päätoimittaja ja iskelmämusiikin pitkäaikainen vaikuttaja Jyrki Hämäläinen on kuollut. 65-vuotias Hämäläinen kuoli äkillisesti kotonaan Espoossa. Hämäläinen oli syntynyt 27. heinäkuuta Tampereella. Hän joutui pari viikkoa sitten muutamaksi viikoksi sairaalahoitoon stressin aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Iltalehden mukaan Hämäläinen menehtyi ilmeisesti sairauskohtaukseen.

Hämäläinen on toiminut myös show-promoottorina ja tuottajana. Päätoimittajan uran jälkeen Hämäläinen on kirjoittanut mm. Dannyn ja Urpo Lahtisen elämäkerrat sekä lehtikolumneja. Legendaksi kohonnut Hämäläinen on julkaissut kaikkiaan seitsemän kirjaa.

Jyrki Hämäläinen ehti toimia Suosikin päätoimittajana 34 vuotta, vuosina 1968–2003. Hämäläinen oli lehtensä rinnalla erittäin näkyvä ja kuuluva persoona. Esimerkiksi Beatles ja Elvis olivat lähellä Hämäläisen sydäntä.

Jyrki Hämäläisen teoksia ovat myös mm. Neitsytöljy, Beatles ja heidän maailmansa sekä Tähtien tuska ja kimallus tie, totuus ja elämöinti.

"Suosikin henki Jyrkin ansiota"

Suosikin nykyinen päätoimittaja Ville Kormilainen aloitti pestinsä vuoden alusta eikä ehtinyt tavata legendaa. Kormilainen kertoi MTV:n uutisille, että nuorella pojalla olisi kyllä ollut opittavaa Hämäläisen tasoiselta konkarilta.

Kormilainen sanoi itse lukeneensa Suosikkia Hämäläisen aktiiviaikoina. Nykyisen päätoimittajan mukaan lehdessä on Suosikki-hengen lisäksi jäljellä vielä Hämäläisen lanseeraamia liitteitä ja muita osia.

Haastattelua tehtäessä hieman ennen kello 22 Kormilainen oli juuri saanut kuulla entisen päätoimittajan kuolemasta. Hänen mukaansa Jyrki Hämäläistä muistetaan Suosikin toimituksessa ilman muuta, mutta tapaa hän ei vielä osannut sanoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

(19.3.2008)

Lue myös:

    Uusimmat