Justin Bieber tulistui yleisölle – säntäsi lavalta kesken konsertin

Vastikään Suomessa esiintynyt poppari menetti hermonsa kesken keikan Manchesterissa.

Laulaja Justin Bieberin, 22, esiintyminen Englannin Manchesterissa ei mennyt täysin putkeen. Bieber lähti lavalta kesken eilen sunnuntaina illalla pidetyn konserttinsa, uutisoi Daily Mail.

Poptähti oli puhumassa yleisölleen, kun fanit alkoivat buuata miehelle. Bieber poistui buuausten saattelemana lavalta.

Muutaman minuutin päästä Bieber palasi lavalle todeten, että jos häntä ei pystytä kuuntelemaan, hän ei puhu.

Konsertin lopussa poppari selitti poistumistaan.

– Poistuin lavalta, koska järkytyin. Matkustin tänne toiselta puolelta maailmaa ja omistan elämäni esiintymiselle ja sille, että saan ihmiset hymyilemään, Bieber puhui lavalla.

– Minusta tuntui, että minua ei kunnioitettu ja se tuntui pahalta.

Twitterissä Bieberin fanit ovat ihmetelleet laulajan käytöstä. Osa faneista on todennut, että popkonserteissa yleisön toivotaan yleensä olevan kovaäänistä. Osa taas on ollut ymmärtäväisiä Bieberiä kohtaan, toivoen kunnioitusta.

Lue myös:

    Uusimmat