Justin Bieber ei ole koskaan uskonut joulupukkiin

Laulaja Justin Bieber paljasti, ettei hänelle olla koskaan kerrottu tarinaa joulupukista.

Justin Bieber hämmästytti kertomalla, että hänen äitinsä ei uskaltanut valehdella pojalleen siitä, että joulupukki olisi olemassa.

– Äitini on aina sanonut minulle, ettei joulupukkia ole olemassa. Hän ajatteli, ettei hän halunnut minun ajattelevan, että hän valehtelee. Olisin kuitenkin saanut vanhempana tietää, ettei joulupukkia ole olemassa, Bieber kertoo.

Bieber ymmärsi, että hänen ystävänsä kuitenkin uskoivat joulupukkiin, eikä hän halunnut pilata heidän iloaan.

– En kuitenkaan paljastanut sitä ikinä ystävälleni – minä olin kiltti poika! Bieber tähdentää.

Vaikkei joulupukki ollut osa laulajanuorukaisen joulua edes lapsena, oli perheellä omat tapansa juhlia. Bieberien perheessä oli aiemmin tapana pelata erikoista peliä lahjojen jakamiseksi.

– Meillä oli tapana pelata peliä, jossa jokainen osti lahjan sekä tytölle että pojalle. Kun heitti kahdella nopalla saman luvun, sai valita itselleen lahjan, Bieber kertoo.

Joskus jännittäväksi leikiksi tarkoitettu peli ei kuitenkaan täyttänyt tarkoitustaan.

– Kerran toivoin kovasti Gameboyta, mutta sain lahjaksi patoja ja pannuja. Silloin olin todella pettynyt, Bieber myöntää.

MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat