Jussi Halla-aholta tylyä tekstiä istumajärjestyksen muuttamisesta: "Perussuomalaisten kyykyttäminen voi maistua makealle hetken aikaa, mutta..."

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho avaa Facebook-päivityksessään näkemyksiä muiden puolueiden aikeista äänestää eduskuntaan uusi istumajärjestys.

Uudessa järjestyksessä perussuomalaiset istuisivat salissa äärimmäisenä oikealla. Toistaiseksi puolueen paikka on ollut salin keskiosassa.

Perusuomalaiset on ainoana puolueena vastustanut julkisesti uutta istumajärjestystä. Taustalla ovat yhtäältä käytännön syyt: laidassa istuva puolue jää osittain lehterin alle, mikä vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten puolue näkyy televisiolähetyksissä.

Toisaalta puolueesta on myös ilmaistu, ettei perussuomalaiset halua näyttäytyä äärioikeistopuolueena istumajärjestyksen kautta.

"Houkutus käyttää mielivaltaa tilaisuuden tullen on suuri"

Eduskunnan istumajärjestyksestä on yleensä pyritty sopimaan yksimielisesti. Jussi Halla-ahon mukaan periaatteen hylkäämisestä voi muodostua ennakkotapaus.

– Houkutus käyttää mielivaltaa tilaisuuden tullen on suuri. Suuret ihmiset pystyvät torjumaan tämän kiusauksen, pienet lankeavat siihen, Halla-aho kirjoittaa.

– Tämänkertaisesta farssista tulee hyvin mielenkiintoinen ennakkotapaus etenkin, jos perussuomalaiset jää oppositioon: kulisseissa sovittu hallitusrintama voi jatkossa jokaisen vaalikauden alussa äänestää suurimman oppositiopuolueen medialehterin alle piiloon.


Halla-aho jakaa päivityksessään kritiikkiä sekä medialle että muille puolueille.

– Perussuomalaisten kyykyttäminen voi maistua makealle hetken aikaa, mutta siihen osallistuvien puolueiden kannattaa pohtia, onko varmaa, että ne itse ovat tulevaisuudessa aina voiman oikealla puolella, Halla-aho kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat