Julmat ohjeet poliisilta: Toimi näin, jos ajat eläimen päälle

Erityisesti syksyisin hirvet, peurat ja muutkin eläimet aiheuttavat ikäviä tilanteita autolla liikkuville. Kuinka autoilijan tulisi toimia kolaroidessaan eläimen kanssa?

Riippumatta eläimen koosta, autoon osuneen tai sen alle jääneen eläimen kunto tulisi tarkista ja tarvittaessa eläin tulee lopettaa, mikäli vammat ovat niin suuret, ettei se enää selviäisi luonnossa.

­– Tarkoituksena on eläinsuojelulain ja eläinsuojeluasetuksen mukaisesti, että luonnonvarainen eläin, kun sitä ei voida muutoin auttaa, on lopetettava. Laki on kirjoitettu siihen muotoon, että jos ei itse kykene lopettamaan eläintä, niin on huolehdittava siitä, että se lopetetaan, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Markku Tuominen.

– Itse olen pitänyt rajana sitä, että noin jäniksen tai rusakon kokoinen eläin jos jää auton alle ja jää kitumaan siihen, niin silloin ihan kuka tahansa voi sen lopettaa.

Apua lopettamiseen suurriista-virka-avulta

Vakavasti vammautunut eläin tulee lopettaa nopeasti ja niin, että eläin kuolee heti eikä jää kitumaan. Lopettamistarkoitukseen käy eläimen koosta riippuen esimerkiksi vasara tai kirves, jolla tulisi kyetä iskemään tarpeeksi lujaa eläimen kalloon, jotta se kuolee välittömästi. Mikäli sopivaa lyömäasetta ei ole saatavilla ja vammautunut eläin ei pääse liikkumaan ajokaistalta, voidaan eläin lopettaa ajamalla sen yli, Tuominen kertoo.

Suurempien eläinten, kuten hirvien ja peurojen kohdalla lopettamiseen tarvitaan usein ampuma-asetta. Hirvieläimen kanssa kolaroitaessa tuleekin soittaa välittömästi hätäkeskukseen. Hätäkeskuksen kautta paikalle saadaan suurriistavirka-apua antavia henkilöitä, jotka voivat hoitaa eläimen lopetuksen turvallisesti. Lopettamisen voi myös Tuomisen mukaan tehdä myös muut paikalle sattuva luvallisen ampuma-aseen omistava henkilö.

– Varsinkin näin metsästyskauden aikana kun liikkuvat metsästäjät voivat osua onnettomuuspaikalle, heidän apuaan eläimen lopettamisessa voidaan käyttää. Nyrkkisääntö on tämä eläimen koko, eli rusakko tai sitä pienemmät itse tai pysäyttää jonkun ohikulkijan, joka hoitaa asian, ja sitä suuremmat sitten suurriistavirka-avun kautta.

Koiraa koskevat samat säännöt kuin luonnonvaraisia eläimiä

Toisinaan ikäviä törmäyksiä sattuu myös autojen ja koirien välillä.

­– Koiraa koskevat samat säännöt kuin luonnonvaraiseenkin eläimeen, joskin se lopettamiskynnys on varmaan vähän korkeammalla, kun se on kuitenkin jonkun omaisuutta se koira.

Koiran kohdalla tulee sen mahdolliset vammat kuitenkin arvioida erityisen tarkasti, sillä joissain tapauksissa eläin voi olla vielä pelastettavissa eläinlääkärin avustuksella. Koira tuleekin toimittaa joko itse tai jonkun muun avustamana hoitoon.

– Tai jos koiralla on jotain tunnistetietoja, kuten toivoisin aina olevan siellä pannassa, niin yhteys koiran omistajaan ja hän päättää, mitä tehdään, Tuominen sanoo.

Harvinaista, että kolarieläin selviää enää luonnossa

Eläimen kanssa kolaroidessa lopettamistarpeen arviointi on yleensä esimerkiksi hirvieläinten kohdalla helppoa.

– Yleensä jos hirvieläin jää auton alle, niin se jää siihen paikoilleen. Se tarkoittaa yleensä sitä, että isku on ollut niin kova, että eläimelle tärkeitä elimiä on kuitenkin vaurioitunut.

Tuomisen mukaan on äärimmäisen harvinaista, että kolariin osalliseksi joutunut eläin selviää luonnossa enää pitkään etenkään talviaikana. Eläinsuojelulain puitteissa eläintä ei saa jättää kärsimään vaan on armollisempaa lopettaa se.

– Olen itse nähnyt muutaman kerran, kun hirvi on jäänyt auton alle ja osuma on ollut sellainen, että leukaluu on murtunut. Se tarkoittaa sitä, että eläin ei pysty enää käyttämään kieltään eli se ei pysty juomaan. Kesäolosuhteissa eläin pystyy elämään ilman vettä vain noin kolme vuorokautta ja kuolema on tosi tuskallinen.

Lue myös:

    Uusimmat