Julkkiskokkien hurjat tienestit: Hans Välimäelle jättimätkyt – hän on uusi tulokuningas!

Suomalaiset huippukokit tienasivat hurjia summia vuonna 2011.

Torstaina julkitulleet verotiedot paljastavat hellan ääressä hikoilun kannattavan ainakin nimekkäimpien julkkiskokkien kohdalla. Verosuunnittelu ei kuitenkaan taida olla huippukokkien vahvin taito, sillä monelle keittiösankarille rapsahti tuhansien eurojen mätkyt.

Hans Välimäelle jälleen mätkyt

Michelin-ravintola Chez Dominiquen keittiömestari ja Top Chef-tuomari Hans Välimäki on onnistunut hankkimaan viime vuosina verottajalta poikkeuksetta yli 30 000 euron mätkyt. Vuonna 2009 mätkyjä kertyi 32 000 euroa ja vuonna 2010 yli 36 000 euroa. Torstaina julkaistut verotiedot paljastavat, että vuonna 2011 Välimäelle kertyi maksettavaksi jälleen yli 30 000 euron mätkyt. Ansiotuloja Välimäelle kertyi vain noin 18 900 euroa, mutta pääomatuloja virtasi yli 98 000 euroa.

Top Chef lähes triplasi tulonsa

Suomen ensimmäinen Top Chef, Makuja-kokki Akseli Herlevi todisti vuonna 2011, ettei huippukokin tittelistä ole ainakaan haittaa. Herlevi onnistui nimittäin lähes triplaamaan tulonsa edellisvuodesta: palkkapussi kasvoi yli 79 000 euroon. Mätkyjä miehelle napsahti suolaiset 11 700 euroa.

Tomi Björck on uusi tulokuningas

Viime vuosina pinnalle noussut, televisiostakin tuttu helsinkiläiskokki Tomi Björck ansaitsi vuonna 2011 melkoisen tilipussin. Useampia ravintoloita pyörittävä Björck kahmaisi nimittäin yli 147 000 euron ansiotulot ja lähes triplasi tulonsa edellisvuodesta. Verosuunnittelusta ei Björckiäkään voi palkita, sillä verokarhu muisti miestä yli 15 000 euron mätkyillä.

Sukulan tulot romahtivat

Televisiosta monille tuttu, Makuja-kokkinakin toiminut Jyrki Sukula oli vielä vuonna 2010 huippukokkien tulokuningas 146 000 euron ansiotuloillaan. Vuonna 2011 Sukulan tulot kuitenkin putosivat 97 600 euroon. Pääomatuloja miehelle kertyi lähes 2000 euron verran. Italiassa viininviljelyhommia puuhaava Sukula onnistui kaikesta huolimatta saamaan yli 2000 euron veronpalautukset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat