Usko, toivo ja rakkaus tavoittavat Jukka Leppilammen sävelissä kuulijat ikään katsomatta. Gospelmuusikko soisi kaikille saman valaistumisen, jonka hän aikanaan itse koki.
Hieman alle 4-vuotias pikkupoika vetää keuhkot täyteen ilmaa Kannuksen Eskolan rukoushuoneella. Yleisö kuuntelee hiljaa, kun Ystävä sä lapsien -virren ensimmäiset tahdit soljuvat kirkkaalla lapsenäänellä ilmoille.
Jukka Leppilammella on yhä muistikuva ensimmäisestä julkisesta esiintymisestään.
− Sitä en tosin tiedä, että jännitinkö. Minulle oli kuulemma luvattu laulamisesta markka. Ensimmäisestä keikasta tuli siis jo palkka, muusikko myhäilee.
Pikku-Jukan esiintymishalu kumpusi musikaalisesta perheestä, jossa laulu oli luonteva osa elämää. Ei ihme, että juuri musiikista Leppilampi löysi luonnollisen elementin ja kielen, josta sukeutui elämänmittainen ura.
Varsinaiseen nosteeseen Leppilampi pääsi liityttyään 1970-luvulla Tabula Rasa -kokoonpanoon. Kyseessä on yksi progressiivisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä Suomessa.
Tabula Rasaan sijoittuu myös ajanjakso, joka muutti ratkaisevasti Leppilammen elämän suunnan.
Usko antoi uuden suunnan
Leppilampi oli mukana kummallakin Tabula Rasan albumilla. Toisen pitkäsoiton, Ekkedien tanssin, aikana nuoren muusikon päässä alkoi herätä täysin uudenlaisia ajatuksia.
Tästä seurasi noin yhdeksän kuukauden mittainen periodi, jonka aikana Leppilampi alkoi tiedostaa jumalasuhteen mahdollisuuden ja henkilökohtaisuuden.
− Sitä prosessia kävin pitkään läpi erilaisin tavoin. Pohdinta päätyi siihen, että haluan antaa elämäni Jumalalle. Miksi en antaisi, jos se on kerran parasta?
Uskoontulon myötä Leppilampi ymmärsi, ettei hän voinut kulkea kahta tietä yhtä aikaa. Päätös jättää Tabula Rasa taakse oli vaikea, mutta samalla väistämätön. Ratkaisu herätti reaktioita laidasta laitaan.
− Viimeinen keikkani Tabula Rasan kanssa oli Tulivuorirock-festivaalilla. Paikalla oli koko Suomen rock-kerma. Yllättävän moni tuli sanomaan, että Jukka, minä kunnioitan ratkaisuasi.
