Jukka Jalonen vastasi suoraan kysymykseen: Onko Sami Vatanen jo kovasti tyrkyllä Pekingin olympialaisiin?

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen oli moneen asiaan tyytyväinen mutta huomautti tiukasti myös kehityskohteesta, kun Leijonat oli lyönyt nuorisopitoisen Venäjän Karjala-turnauksen ensimmäisessä ottelussaan maalein 3–0.

– Minun mielestäni pelattiin hyvä jääkiekko-ottelu. Tultiin heti räväkästi peliin mukaan hyvällä energialla ja kamppailuhalukkuudella. Otettiin homma haltuun, Jalonen ruoti.

– Vaikka ekassa erässä ei maaleja tullutkaan, kyllä me olimme siinä selvästi myös niskan päällä. Tokassa saatiin vähän tulostakin aikaiseksi (kaksi maalia). Olen tosi tyytyväinen tähän turnaukseen lähtöön. Kaikki olivat talkoissa mukana.

Suomi mätti kaikki osumansa mainiosti rullanneella ylivoimalla. Maaleista vastasivat Harri Pesonen, Miro Aaltonen ja Valtteri Filppula. Maalivahti Jussi Olkinuora oli puolestaan ohittamaton 17 torjunnallaan, tolpatkin kaverinaan.

– Parin treenin jälkeen oli hyviä elementtejä ylivoimallakin ja tehokkuuttakin parhaimmillaan. Jos jotain toivoa voisi, jokunen maali oltaisiin voitu enemmän tehdä noista laadukkaistakin paikoista, Jalonen kiitteli ja huomautti.

– Toivottavasti viikonloppuna olemme vielä vähän tehokkaampia, Jalonen viittasi tulossa oleviin Karjala-turnauksen otteluihin Tshekkiä ja Ruotsia vastaan.

"Ei ollut kahta sanaa"

Vuosi sitten Venäjän nuorisojoukkue nöyryytti Leijonia Karjala-turnauksessa maalein 6–2. Vaikka Suomen Karjala-turnausjoukkue on muuttunut vuodessa paljon, Jalosen mukaan kyseisestä taistosta ammennettiin oppia tähän koitokseen.

– Otimme sen esille, että nuoria poikiakin vastaan pitää vetää ihan täyttä. Heillä on kuitenkin aika hyviä pelaajia. Pojat kyllä ottivat onkeensa, olimme tänään valmiimpia. Ei ollut kahta sanaa, kumpi tätä peliä vei.

Jalonen pohti, että Venäjä oli jälleen nuorillaankin kova mittari.

– He ovat maailman parhaita oman ikäisiään joukkueessaan. Parempi kuitenkin varmaan keskittyä tähän, miten itsellä peli kulkee. Meillä kulki hyvin tänään ja viikonloppuna toivottavasti vielä vähän paremmin.

Leijonien onnistuneita yksilöitä Jalonen ei halunnut nostaa liiemmin esiin. Hyökkääjävirtuoosi Miro Aaltonen oli kuitenkin komeasti mukana jokaisessa maalissa 1+2 pisteellään, ja puolustaja Sami Vatanen veti 0+2 pinnan iltapuhteen.

– Kaikki näkevät, että he, jotka tehopisteitä tekevät, ovat yleensä hyviä. Maalivahti pelaa nollan, sekin on ihan hyvä. Paljon oli minun mielestäni onnistujia heidänkin joukossaan, jotka eivät tehoille päässeet.

– 20 kenttäpelaajaa kun on parketilla, kaikki eivät saa tehoja, vaikka muuten pelaisivat hyvinkin.

Homma lähti jo laukallekin. Jaloselle esitettiin tämän jälkeen toimittajaringistä suora kysymys: onko Sami Vatanen kovasti tyrkyllä Pekingin olympialaisiin?

– Eivätköhän tuossa kaikki yritä olla tyrkyllä, kevään MM-kisoihinkin. Ei tässä kuitenkaan ruveta vielä mitään paikkoja jakelemaan ihan hirveästi. Yksi peli on pelattu ja pari on jäljellä. Sen jälkeen mennään etiäpäin, Jalonen muistutti.

Jalonen oli yhtä kaikki ilahtunut Sveitsin Geneve-Servetten seurajoukkueessa nykyään kiekkoilevan Vatasen paluusta Leijoniin. NHL:ssä pitkään pelannut Vatanen oli maajoukkueessa edellisen kerran World Cupissa 2016, jolloin ruorissa oli Lauri Marjamäki.

– Hienoa nähdä "Vadu" näissä karkeloissa. Ensinnäkin se, että hän haluaa tulla mukaan. Se kertoo jo siitä, että hän haluaa edustaa Suomea arvokisoissa. Mikäs sen hienompaa. Hyvä sisääntulo, Jalonen summaili.

Kuuntele ylälaidan videolta, miten Vatanen kommentoi itse esityksiään.

Pekingin olympialaisissa ovat tällä tietoa mukana NHL-pelaajat, mutta kiekollisella virtuoosilla Vatasella on arvioitu olevan mahdollisuuksia kisakoneeseen Sveitsin jäiltäkin.

Lue myös:

    Uusimmat