Juhannuksenviettäjä, muista kokkoon liittyvät vastuut
Juhannuskokkoa sytyttäessään tulisi muistaa myös tulensytyttäjän vastuut. Kokkoihin liittyvät onnettomuudet eivät kuitenkaan aiheudu useimmiten pelkästä tulen varomattomasta käsittelystä.
Juhannuskokon sytyttäjä on aina vastuussa syntyvistä vahingoista. Mikäli kokon sytyttämiseen on saanut luvan maanomistajalta, on hänkin mahdollisessa onnettomuustilanteessa vastuullinen.
– Maanomistajankin, joka antaa luvan, täytyy miettiä se, mihin hän antaa luvan. Tulenkäyttäjän tulee tuntea vastuunsa siihen saakka, kunnes ympäristö, jossa tulta on pidetty, on ikään kuin palautunut entiseen tilanteeseensa, sanoo Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen viestintäpäällikkö Taisto Hakala.
Runsas päihteiden käyttö lisää onnettomuuksia
Onnettomuuksien aiheuttaja ei kuitenkaan yleensä ole Hakalan mukaan huolimattomuus tai väärin koottu kokko, vaan päihteet.
– Jos päihteitä käytetään runsaasti ja reippaasti, niin silloin maalla ja vesillä tapahtuu ikäviä asioita. Tämä on yleensä se suurin syy.
Runsas päihteiden käyttö saattaa johtaa lasten ja nuorten huolehtimisen laiminlyöntejä, jolloin heille sattuu vahinkoja ja tapaturmia. Päihteet vaikuttavat myös aikuisten onnettomuuksiin huonontaen harkintakykyä ja aiheuttaen näin vaaratilanteita.
Hakalan mukaan huomiota tulisikin kiinnittää siihen, että avotuleen liittyvät asiat ovat halussa ja kokon poltto ja sammuttaminen ovat hyvin suunniteltuja ja toteutettuja.
Varoittelusta huolimatta Hakala haluaa muistuttaa myös juhannuksen mukavasta puolesta. Hänen mukaansa keskikesän juhlinnat sujuvat pääasiallisesti hyvin.
– Toivotan, että jatketaan tänäkin juhannuksen iloisella mielellä ja vietetään oikein hauska juhannus, oli sää mikä tahansa.
Kuuntele juhannusmusiikkia MTV Lifestylen Spotify-listalta!
Uusimmat
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
18:01
Espoossa kateissa 3-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
Lataa lisää