Jääkiekkovalmentajat Juhani Tamminen ja Jukka Ropponen ovat keski-ikäisiä miehiä, jotka huolestuivat vakavasti omasta terveydestään. Miesten urheilijavartalot olivat vuosien saatossa kadonneet, ja tutkimusten mukaan vyötärönnauha kiristää myös monia muitakin suomalaisia.
Tamminen ja Ropponen päättivät tehdä muutoksen ja ottaa terveyden ja hyvinvoinnin ohjat omiin käsiinsä. He myös halusivat auttaa kaikkia sielunveljiään omalla mukavuusalueella. Tästä projektista syntyi 10 askelta elämäsi kuntoon -kirja (Gummerus).
10 askelta elämäsi kuntoon auttaa tekemään päätöksen elämäntapamuutoksesta, kartoittamaan oman tilanteen, laatimaan oikeanlaisen ohjelman sekä muuttamaan ruokailutottumuksia. Lisäksi Tamminen ja Ropponen auttavat pysymään päätöksessä sekä kertovat vinkit, joilla voi seurata omaa kehittymistään. He myös antavat aseita mahdollisia repsahduksia vastaan ja kertovat itsestään ja lähipiiristään kannustavia esimerkkejä. Teos sisältää myös harjoitus- ja ruokailupäiväkirjan.
- Haluan kertoa, että jos 57-vuotias, entinen ammattiurheilija, joka tekee 14-tuntisia työpäiviä ja liikkuu piireissä, joissa on hyvää ruokaa ja juomaa kaikkina vuorokaudenaikoina, melkein tuhosi oman terveytensä ja kuitenkin pystyi tekemään muutoksen, pystyt siihen sinäkin. Älä odota, kunnes saat sydänkohtauksen tai unohdat, miltä normaali miehen vartalo näyttää, Tamminen kirjoittaa.
KISS-menetelmä
Tammisen kehittämä Keep it simple, stupid -menetelmä korostaa laadun merkitystä kaikessa tekemisessä. KISS-menetelmän avulla oppii suunnittelemaan treenit sekä seuraamaan omaa kehitystään.
Tamminen oli 1970-luvulla huippujääkiekkoilija, joka edusti Suomea yhteensä 227 maaottelussa. Hän on myöhemmin toiminut jääkiekko- ja yritysvalmentajana sekä televisiokommentaattorina. Koulutukseltaan hän on liikunnanopettaja. Tamminen on pelannut ja valmentanut ammattilaisena eri puolilla maailmaa: Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Sveitsissä, Ranskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Nykyään hän luotsaa Vaasan Sportia.
Ropponen on kokenut yritysjohtaja sekä jääkiekkovalmentaja. Hän on työskennellyt Suomen lisäksi Englannissa, Sveitsissä ja USA:ssa sekä valmentanut maalivahteja junioreista NHL-ammattilaisiin saakka Suomessa, Sveitsissä, USA:ssa, Venäjällä ja Kanadassa.
(MTV3)
(Huomenta Suomi 26.2.)