Jounin suunnitelma: Patolantie
Kohde on 80-luvun alussa valmistunut kerrostalokaksio. Olohuoneessa, eteisessä ja makuuhuoneessa on parkettilattia, keittiössä muovimatto. Seinät ovat pääosin tapetoituja, muutama seinäpinta on maalattu. Keittiön ovet ovat huonossa kunnossa. Kylpyhuone on tummanruskea ja pimeä. Asunnossa on myös parveke.
Lattia on paikoin erittäin kulunut. Ehdotan, että se hiotaan ja lakataan. Seinien tapetointi boordinauhoineen on luonteeton. Jotta asunnosta saisi houkuttelevamman, ehdotan tapettia poistettavaksi. Seinät voitaisiin maalata. Katto on elementtirakenteen valkoiseksi maalattu ja hyvässä kunnossa. Se ei vaadi toimenpiteitä.
Seinät voidaan maalata perinteisesti, yhdellä värillä reunasta reunaan. Jalkalistat ja sähkörasiat poistetaan maalaamisen ajaksi. Maalaaminen on värin valintaa lukuun ottamatta helppoa ja toimenpiteellä on tilan ilmettä puhdistava vaikutus.
Seinäpintoja voi kuitenkin maalata eri tavoin. Maaleilla ja välineillä voidaan saada aikaan hyvinkin poikkeavia pintoja. Näissä on tietysti vaarana se, että lopputuloksesta tulee liian persoonallinen. Se voi tässä tarkoituksessa, siis asunnon myymisessä, olla jopa este. Toisaalta seinän maalaaminen normaalista poikkeavasti on rohkeaa. Onnistuessaan se saattaa jopa toimia asunnon myyntitilanteessa sinä ratkaisevana impulssina. Haluaisin ehdottaa asunnon omistajalle riskinottoa ja esittää seinille maalattavaksi kuvioita. Ne voitaisiin sijoittaa paikkoihin, joihin todennäköisimmin ei sijoittuisi korkeita kalusteita eteen. Maalauksilla voitaisiin korvata taulujen tarve ja tehdä asunnosta persoonallisempi Suunnittelemani kuviot ovat vanhoista kalliomaalauksista, pääosin Ristiinan Astuvansalmelta.
Budjetista riittäisi lattia- ja seinätöiden jälkeen vielä rahaa vaihtaa keittiön kaapinovet uusiin, esimerkiksi mittojen mukaan tehtyihin maalattuihin oviin. Vetimet voisi samassa yhteydessä vaihtaa. Lieden voisi yrittää vaihtaa valkoiseksi esimerkiksi kierrätyskeskuksessa. Kuivauskaapin ritilät ovat huonot, niiden vaihtaminen olisi myös paikallaan.
Kylpyhuoneen valaistusta voisi lisätä vaihtamalla tehokkaamman valonlähteen. Tunkkainen lemmikkieläimen haju lähtee varmimmin oikeilla siivousaineilla. Purkit ja purnukat piiloon ja uusia raikkaan värisiä pyyheliinoja, siinä toimenpiteet kylpyhuoneessa.
Koska asunto tyhjenee vuokralaisen jäljiltä, ehdotan kalustuksen lainaamista Askosta, jonka tuotteilla olen luonnoksenikin tehnyt.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää