Pian on aika kaivaa lihalämpömittari esille ja valmistautua vuoden suurimpaan juhlaan. Kinkku on ollut suomalaisen joulupöydän kunkku jo 1930-luvulta alkaen. Yli seitsemän taloutta kymmenestä komistaa tänäkin vuonna juhlapöytänsä edullisella ja näyttävällä kinkulla. Heistä 90 prosenttia päätyy kotimaisiin, parhaasta lihalaatuluokasta valmistettuihin tuotteisiin. Perinteisten harmaasuolattujen kinkkujen lisäksi valittavana on muun muassa luomu- ja viljakinkkuja sekä erilaisia kinkkurullia. Viljakinkun valmistukseen käytetään pelkästään suomalaisella viljalla ruokittuja possuja.
Kokonaisen kinkun paisto vaatii aikaa, mutta tulos on vaivan arvoinen. Paistohävikin vähentämiseksi kinkku kannattaa sulattaa hitaasti joko jääkaapissa tai muuten kylmässä. Lihan sisälämpötilan pitäisi olla noin 10 astetta uuniin laitettaessa. Paistomittari painetaan lihan paksuimpaan kohtaan siten, ettei se ota kiinni luuhun. Kinkku paistetaan ritilällä tai pellillä nahkapuoli ylöspäin 125 asteessa. Paistoajaksi varataan ensimmäiselle kilolle 1,5 tuntia ja seuraaville tunti kiloa kohden. Paras tae lihan kypsyydestä on kuitenkin lämpötila. Kinkku on valmista, kun mittarin näyttää 75 astetta, erityisen mureasta kinkusta pitävälle sopiva lämpötila on 80 astetta. Mikäli käytettävissä ei ole paistomittaria, lihan kyspyyden voi tarkistaa painamalla esimerkiksi neulepuikolla kinkun paksuinta kohtaa. Kun pistokohdasta pursuava neste on kirkasta, on liha kypsää jäähdytettäväksi ja kuorrutettavaksi.
Vinkki: Paistomittarin luotettavuuden voi tarkistaa mittaamalla kiehuvan veden lämpötilaa, joka tulisi siis mittarin mukaan olla 100 astetta.
Kinkku on kuorrutuksensa ansainnut!
Porsaanliha sisältää vain viisi prosenttia rasvaa, joten omasta hyvinvoinnistaan huolehtijakin voi nauttia kinkkua hyvällä omalla tunnolla. Uutta elämystä perinteiseen herkkuun saa kuorruttamalla lihan limellä, appelsiinilla sekä timjamilla. Pirteän maun lisäksi sitruskuorrutus antaa kinkulle kauniin keltaisen värin.
Sitrus- ja timjamipaahdettu kinkku
- 3 rkl mietoa sinappia
- 1 rkl ranskalaista sinappia (esimerkiksi dijon-sinappia)
- 1 rkl juoksevaa hunajaa
- 1 rkl kuivattua tai tuoretta timjamia hienoksi hakattuna
- 1 appelsiini, kuori raastettuna ja mehu puristettuna (puolet mehusta riittää)
- puolikkaan limen tai sitruunan raastettu kuori
- valkopippuria
- 1 kinkku, suolattu (paino noin 6,5 - 10 kg)
- 2 munankeltuaista
- korppujauhoja tummasta ruisleivästä
Sekoita sinapit, hunaja, timjami, appelsiini, lime ja pippurit. Anna seoksen maustua jääkaapissa noin vuorokausi. Paista kinkku uunissa, 125 asteessa, kunnes lihan sisälämpötila on noin 75 - 80 astetta paistomittarin mukaan. Ota kinkku uunista ja kuori nahka pois, mutta jätä ohut rasvakerros lihan päälle. Sekoita munankeltuaiset vispilällä sinappiseokseen tasaisesti. Levitä seos kinkun päälle lastalla ja ripottele korppujauhot sinappiseoksen päälle. Paahda kinkku uunissa 225 asteessa, kunnes se on saanut kullanruskean värin. Ota kinkku uunista ja anna jäähtyä. (Lähde: Liha-alan tiedotus r.y.)
Perinteinen kuorrutus kinkulle
- 1 dl sinappia
- 0,5 dl korppujauhoja tai murennettuja maissihiutaleita
- kokonaisia neilikoita
Paista kinkku, kuten edellä ja poista nahka. Voitele pinta sinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja tai murennettuja maissihiutaleita. Ruskista nopeasti 225 asteisessa uunissa. Koristele kokonaisilla neilikoilla.
Uusimmat
-
09:05
Talvirenkaiden vaihtosesonki käy kuumana: Huomioi nämä asiat
-
08:55
Yksi juoma on nyt selkeä hitti Alkossa
-
08:54
Kurvinen ja Sammallahti ottivat kiivaasti yhteen vesihuollon yksityistämisestä: "Minä olisin hoitanut homman"
-
08:45
Kirja: Lisa Marie Presley piti poikansa ruumista kotonaan kaksi kuukautta
-
08:44
Tutkimus: Ilmastonmuutos voimisti hirmumyrsky Heleneä Yhdysvalloissa
-
08:39
Suomalaisvahti heti Floridan karmeassa löylyssä NHL-kauden aluksi – "En voi olla tyytyväinen"
-
08:00
Krista Pärmäkosken päätös suututti Suomen hiihtotähdet – myöntää nyt todellisen syyn: "Ilmapiiri tuntui syövän elävältä"
-
07:58
Jessica, 32, teki historiaa NHL:ssä – kättä koristaa suomalainen tatuointi
-
07:58
Navetta liekeissä Kurikassa – eläimiä irralla ulkona
-
07:44
Nämä "ihmejauhot" korvaavat korppujauhot
-
07:26
Media: Biden keskustelee Netanjahun kanssa Israelin suunnitelmista iskeä Iraniin – MTV seuraa
-
07:26
Yli puolet suomalaisista huolissaan alkoholin vapauttamisen haitoista
-
07:20
Kourtney Kardashianin hulppeat Halloween-koristelut herättävät ihmetystä: "Mitä aiot tehdä kurpitsoille sen jälkeen?"
-
07:16
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen tänään – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
07:16
Yllättävä näky NHL:ssä – Lauri Markkanen luisteli jäälle!
-
07:02
Mika Kortelainen koki kauhistuksen HIFK-kopissa – pian Matti Hagman linjasi "ettei se ihan niin mene"
-
06:46
Aleksander Barkov avasi heti pistetilinsä – Eeli Tolvaselta komea temppu NHL-avauksessa
-
06:42
Kysely: Harris hieman Trumpia edellä presidenttikisassa
-
06:33
Wilman huulitatuointi epäonnistui pahanpäiväisesti – tältä hän näyttää nyt
-
06:28
Suomen fitnessmestari Ulpulle pamautettiin salilla tökerö kommentti – "Ihan ventovieras ihminen tulee kesken sarjan sanomaan"
-
Lataa lisää