Joulun kalaruoissa piilee vaara – ethän toimi näin?

Erityisesti kalan kanssa kannattaa olla tarkkana joulupöydässä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että listeriabakteeria on todettu Suomessa säännöllisesti tyhjiö- tai suojakaasupakatuissa kylmäsavustetuissa ja graavisuolatuissa kalatuotteissa. Riskiryhmiin kuuluvien ei kannata syödä näitä tuotteita kuumentamatta. Riskiryhmiin kuuluvat erityisesti vanhukset, raskaana olevat naiset sekä vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt.

Pahimmillaan listerioosi ilmenee vaikeana yleisinfektiona tai aivokalvontulehduksena ja voi johtaa jopa kuolemaan. Elintarvikkeiden hyvällä käsittelyhygienialla voidaan vähentää elintarvikkeiden listeriariskiä.

Älä jätä kalaa huoneenlämpöön

Listerioosin voi välttää elintarvikkeiden oikeanlaisella käsittelyllä. Joulupöydän kalaa ei esimerkiksi missään nimessä saa jättää liian pitkäksi aikaa huoneenlämpöön.

Nämä ovat yleiset suositukset listerioosin välttämiseen:

– Kypsennä kaikki liha huolellisesti

Pese kaikki tuoreet vihannekset ja pese sekä kuori juurekset huolellisesti ennen syömistä

Säilytä kypsentämätön liha ja kala erillään vihanneksista, kypsennetyistä ruuista ja valmisruuista

Pese kädet, veitset ja leikkuulaudat käsiteltyäsi niillä yllä mainittuja kypsentämättömiä elintarvikkeita

Säädä jääkaapin lämpötila riittävän kylmäksi. Useimmille elintarvikkeille sopiva lämpötila on alle 6 °C. Kalatuotteille turvallinen lämpötila on kuitenkin enintään 3 °C

Älä käytä viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat