Joulukuu todellinen tulipalojen sesonki – missä ja miksi roihahtaa?

Joulukuussa 30 tulipaloa päivässä 1:52

Tulipaloja roihahtaa joulukuussa useita, jopa kymmeniä, päivässä. Oikea alkusammutus voi vielä pelastaa tilanteen, jos omassa kodissa palaa. 

Lähes kaikki tulipalot kannattaa sammuttaa tukahduttamalla. Sammutuspeite auttaa alkusammutuksessa jo pitkälle.

– Joulun aikana tulipalojen määrä liikkuu noin kolmensadan tulipalon paikkeilla kuukaudessa. Uusivuosi on erityisesti vaikea aika, pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo.

Uutena vuotena sytytetään myös tahallaan

Uudenvuoden aikaan joulukuun paloissa on terävä piikki, joka nostaa koko kuukauden tulipalolukuja entisestään. Ilotulitteet tekevät muutakin vahinkoa ja sytyttävät usein tulipaloja.

Matti Virpiaro arvioi, että ilotulitteiden käsittely saattaa osaksi mennä vikaan alkoholin vaikutuksesta. Lisäksi tilastojen mukaan jopa 20 prosenttia uudenvuoden tulipaloista on tahallaan sytytettyjä.

Oikea sammutus voi pelastaa

Kotona kannattaa pitää ainakin sammutuspeitettä. Peite kannattaa myös avata ja ottaa esiin, jotta siihen tutustumista ei tarvitse aloittaa vasta tositoimissa.

Vaikka alkusammutuksen saisi itse tehtyä, on aiheellista kutsua ammattilaiset paikalle.

– Se käry, joka nousee, on myrkyllistä ja vaarallista. Eli alkusammutuksen jälkeen on mentävä ulos ja soitettava 112:een. Varmistetaan sammuminen sillä, että palokunta tulee käymään paikalla, neuvoo pelastuskouluttaja Ali Suominen.

Mikä kotona palaa?

Joulun tulipalon aiheuttavat useimmiten vialliset laitteet tai koneet. Nuohoamattomista tulipesistä useimmiten syntyvät nokipalot ovat seuraavaksi yleisin syttymissyy. Sen jälkeen yleisin syy paloon ovat kynttilät.

Suomesta hankituissa sähkölaitteissa on asiaankuuluvat turvamerkinnät, mutta ulkolaisista laitteista ne usein puuttuvat. Ulkovalosarjoissa pahin virhe on niiden liitäntäjohdot, joita jatketaan useilla jatkojohdoilla, jotka eivät pahimmassa tapauksessa edes sovellu ulkokäyttöön.

Sisävalosarjojakaan ei saa jättää yöksi palamaan itsekseen. Esimerkiksi lasipurkkiin kootussa valosarja-asetelmassa voivat lamput tiiviissä paikassa lämmetä ja sytyttää johdot, jotka päästävät myrkyllisiä kaasuja huoneistoon

Ruoanlaitossa syttyy paloja jouluna, mutta muutkin rasvapalot ovat pyhinä yleisiä.

– Rasvapalot syntyvät kinkun rasvasta tai uutena vuotena tehdyistä munkkirinkilöistä, mutta myös ulkoroihuista ja kynttilöistä. Ne on rasvaa ja ne syttyvät tietyssä lämpötilassa. Jos sinne laittaa vettä, niin syntyy rasvaräjähdys, joka levittää palon ympäriinsä, pelastuskouluttaja Ali Suominen kertoo.

Mikä on palokunnan valmius pyhinä?

Joulukuun ruuhkasta huolimatta jouluaattoon ei ole palokunnissa varauduttu lisämiehityksellä.

– Normaalivalmiutta pidetään yllä. Uusi vuosi on erityisesti sellainen aika, jolloin tuota valmiutta nostetaan nuo riskit huomioon ottaen, ylitarkastaja Matti Virpiaro kertoo.

Joulurauha voi silti olla palomiehille saavuttamaton tavoite.

– Palomiehen joulu voi olla kiireinen, jos ihmiset ovat huolimattomia tai sitten se voi olla ihan rauhallinen niin, että päästään jokainen nauttimaan joulurauhasta, Ali Suominen Helsingin pelastuslaitokselta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat