Rochester Americansin Rasmus Ristolainen ei päässyt kokemaan jääkiekon AHL:n historian kuudetta ulkoilmaottelua.
Ristolainen on ollut pari viikkoa sivussa aivotärähdyksen takia. Hän sai sen marraskuun lopussa, kun Lake Erie Monstersin Mitchell Heard löi häntä yllättäen pelin loppuhetkillä.
Joukkueet kohtasivat uudelleen viime yönä Suomen aikaa ulkoilmaottelussa. Heard joutui pudottamaan hanskansa kahden minuutin pelin jälkeen, kun Rochesterin Frederick Roy haastoi hänet tappeluun.
– Suuri osa siitä johtui "Ristosta", Roy sanoi tappelusta Democrat & Chronicle -lehdelle.
Rochesterin Joel Armia saalisti kaksi syöttöpistettä, kun joukkue voitto pelin lopulta rangaistuslaukauksilla 5-4.
Ristolainen ei ole pelannut Heardin iskun jälkeen. Hänen on määrä pelata tulevana torstaina Suomen maajoukkueen puolustuksessa Tshekkiä vastaan. Sen jälkeen hän liittyy nuorten maajoukkueen matkaan valmistautumaan MM-kisoihin.
Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund sanoi maanantaina, että Leijona-johdolle on annettu tieto, että Ristolainen toipuu pelikuntoon.
