Jos vauvan itku ei lopu, tarkasta koko keho! Mitättömältä tuntuva asia voi pahimmillaan aiheuttaa jopa kuolion
Niinkin pieneltä ja harmittomalta tuntuva asia kuin hius voi aiheuttaa vauvalle voimakasta kipua ja pahimmillaan pitkäaikaisia terveyshaittoja.
Vauvojen ensiapukoulutusta tarjoava australialainen Tiny Hearts Education -organisaatio muistuttaa Instagramissa vanhempia irtohiusten vaaroista. Hius voi kiertyä vauvan sormen, varpaan tai peniksen ympärille aiheuttaen kipua ja ongelmia verenkierrossa.
Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.
Hiuskiertymän oireet
Itku on vauvan tapa ilmaista itseään ja kertoa esimerkiksi kivusta. Jos vauva alkaa yhtäkkiä itkeä lohduttomasti, kannattaa lapsi riisua ja keho tarkistaa kiertyneiden irtohiusten varalta.
Hius aiheuttaa tyypillisesti painauman, punoitusta ja turvotusta siinä ulokkeessa, jonka ympärille se on kiertynyt.
Ihon ympärille tiukasti kiertynyt hius voi vahingoittaa hermoja, ihon kudosta ja kiertymän kohteena olevan kehonosan toimintaa, listaa Healthline-sivusto. Pahimmillaan verenkierron heikkeneminen voi johtaa kudosten hapenpuutteeseen ja kuolioon.
Poista vauvan ihoon kiertynyt hius
Tiukasti ihon ympärille kiertynyttä hiusta voi olla vaikea irrottaa. Hius voi vain tuntua kiristyvän entisestään eikä sen alle ole välttämättä helppo päästä esimerkiksi saksilla.
Tiny Hearts Education neuvoo, että nopea ja kivuton tapa poistaa hius on käyttää ihokarvanpoistovoidetta. Voidetta tulee kuitenkin käyttää vain, jos vauvan iho ei ole mennyt rikki. Voidetta levitetään hiuskiertymän päälle ja annetaan vaikuttaa. 5–10 minuutin kuluttua hiuksen pitäisi löystyä ja irrota.
Paniikki ei kannata, vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty. Jos hiusta ei saa itse irti, kannattaa soittaa hätänumeroon tai viedä vauva itse välittömästi lääkäriin.
Hätänumeroon soitti esimerkiksi suomalainen Riia, jonka Rosa-tytär oli menettää sormensa sen ympärille kiertyneen hiuksen vuoksi. Lopulta ensihoitajat saivat kaivettua ihon läpi kiertyneen hiuksen pois ruiskun piikillä.
Kun hius on poistettu, verenkierto alueelle palautuu ja paraneminen käynnistyy. Toisinaan vauvan olo muuttuu normaaliksi jo minuuteissa. Vain äärimmäisissä tapauksissa hiuskiertymä aiheuttaa vuosia kestäviä vaivoja.
Estä vauvan hiuskiertymät
Hiuskiertymät ovat onneksi melko harvinaisia. Niihin kannattaa silti suhtautua vakavasti.
Raskauden ja synnytyksen jälkeen hiuksia irtoaa monella tavallista enemmän. Irtohiusten aiheuttamia vaaroja vauvoille voi pienentää harjaamalla hiuksia säännöllisesti, pitämällä tukan kiinni vauvan kanssa ollessa sekä tarkistamalla itkevän vauvan kehon hiuskiertymien varalta.
Mitä pikkulapset ajattelevat koronasta? Eräiden kaksostaaperoiden suloinen vuoropuhelu tallentui makuuhuoneen kameraan.
Lähteet: @tinyheartseducation/Instagram, Healthline
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää