Riia varoittaa muita vanhempia – kaksikuukautinen Rosa-vauva oli menettää sormensa: "En voinut mitenkään tietää, että tuollaista voi sattua"

Pääkaupunkiseudulla asuva kahden lapsen äiti järkyttyi, kuinka suurta vahinkoa sormen ympärille kiertynyt hius voi pienellä vauvalla aiheuttaa. Nuori äiti haluaa nyt myös varoittaa muita vanhempia yllättävästä vaarasta.

Viime keskiviikkona puoli kahdeksan aikaan kahden lapsen äiti Riia Liukkonen kylvetti tavalliseen tapaan kahden kuukauden ikäistä Rosa-tytärtään. Pieni lapsi tarttui ja repi Riian hiuksia usein, ja jälleen tämän kädessä oli tuppo hiuksia. Ottaessaan irtohiuksia kädestä pois, huomasi Riia vauvan paksun, punaisen ja turvonneen keskisormen.

– Lähdin irrottamaan hiuksia pois, ja sainkin niistä osan. Kun vedin hiuksen päästä huomasin, että se vain kiristyy. Vauva huusi aivan hirveästi, kun sitä sattui, Riia kertoo.

Äiti ei tiennyt ollenkaan, kuinka kauan hiukset olivat jo olleet kiertyneinä lapsen sormen ympärille, sillä Rosa on tavallisesti itkuinen ja kiukutteleva vauva.

– Ajattelin, että se on ihan normaalia kiukkuisuutta ja vien hänet kylpyyn rauhoittumaan. Onneksi menin, sillä siellä huomasin sen.

Riia pyysi kotona olleen siskonsa avuksi ja yritti kynsillään, hampaillaan ja saksilla saada hiusta pois, tuloksetta.

– Hius oli kiertynyt niin syvälle, ettei sinne saanut työnnettyä mitään väliin. Menin itse ihan paniikkiin, kun sormi vain turposi enemmän ja muuttui sinertäväksi, hän kertoo.

Riia käski siskoaan soittamaan ambulanssin.

– Mietin siinä, että minulle on ihan sama, vaikka he nauraisivat minut ulos ambulanssista. Minun oli pakko saada apua.

Sisko kertoi koko tilanteen hätäkeskukseen, mutta puhelimen toisessa päässä ongelmaan suhtauduttiin lähinnä tympeästi. Riian mukaan puhelimeen vastannut henkilö lähinnä ihmetteli, mikseivät he itse voineet ottaa hiusta pois. Lopulta ambulanssi kuitenkin lähetettiin.

"Pahimmillaan sormen olisi voinut menettää kokonaan"

Toisen soittokerran ja kahdenkymmenen minuutin jälkeen ambulanssi viimein saapui pihaan, jonne äiti vei peitteeseen käärityn vauvan juosten.

– Muistan siitä vain sen, että juoksin ja laitoin vauvan ambulanssin sängylle. Istuin alas ja sanoin, että pyörryn kohta: lapsi vain huusi eikä lopettanut, enkä itse voinut tehdä tilanteessa mitään, Riia kertoo.

Jopa ensihoitajilla oli Riian mukaan ongelmia saada keskisormen ympärille kiertynyt hius pois. Lopulta ruiskun piikillä hius onnistuttiin kaivamaan irti. Hius oli kiertynyt ihon läpi, ja siksi sen irrottaminen olikin niin vaikeaa.

– Kun itkin ja tärisin tuolilla, ambulanssihenkilökunta sanoi, että hyvä kun soitit. Vauvoilla on niin pienet suonet, ja jos veri ei pääse kiertämään, voi kuolio tulla todella äkkiä. He sanoivat, että onneksi apua tuli, sillä pahimmillaan sormen olisi voinut menettää kokonaan, Riia kertoo.

Riia oli hyvin tyytyväinen ensihenkilökunnan toimintaan. He tyrehdyttivät vielä vauvan sormen verenvuodon, seurasivat, että sormen väri palasi normaaliksi ja rauhoittelivat äitiä.

Säikähdys muutti varovaiseksi

Tapaus sai jo ennestään varovaisen ja tarkan äidin entistä varovaisemmaksi.

– En nukkunut ollenkaan, kun mietin vain, että mitä olisin voinut tehdä tilanteessa toisin. En pidä hänellä enää kotona sukkia ollenkaan, jotta varmasti näen varpaat ja kädet koko ajan, ja pidän jatkuvasti omia hiuksia kiinni. Säikähdin niin paljon, Riia kertoo.

Riia oli sattuneesta todella yllättynyt: lopulta hän päätti kirjoittaa tapahtuneesta vauva-aiheiseen Facebook-ryhmään.

– Mietin, että kirjoitanko asiasta ollenkaan, koska minulle tuli niin ’huono äiti’ -fiilis siitä. En ollut ikinä kuullut, että hius, joka on täysin normaali asia, voisi olla noin vaarallinen, hän sanoo.

"Viestejä on tullut todella paljon"

Kirjoituksesta saatu palaute lopulta yllätti. Riia sai paljon viestejä muilta äideiltä, joille oli sattunut vastaavaa. Useat sanoivat, että hän toimi tilanteessa hienosti ja oikein. Huono omatunto onkin onneksi jo helpottanut.

– Viestejä on tullut todella paljon, en tiennyt, että se on niin yleistä! Esimerkiksi minulle kirjoitettiin siitä, kuinka varpaiden kanssa pitää olla todella tarkkana, sillä ne ovat piilossa sukan sisällä. Kenelle tulisi mieleen vauvan itkiessä, että hius saattaisi olla kiertynyt jonnekin? Riia pohtii.

Tapauksesta oppineena Riia suosittelee kaikkia vanhempia tarkistamaan lastensa sormet ja varpaat aamuin illoin, esimerkiksi sukkien vaihdon yhteydessä. Hänen mielestään asiasta on hyvä kirjoittaa, sillä useat eivät tiedä hiuksen aiheuttamasta vaarasta.

– On hyvä, jos ihmiset lukevat tapauksesta ja osaavat varautua siihen. En ollut itse ikinä kuullut vastaavasta, joten en voinut mitenkään tietää, että tuollaista voi sattua, Riia sanoo.

***

Vauvoille oma juhlapäivä 7:58

Lue myös:

    Uusimmat