Jos kotonasi tuoksahtaa tältä, saatat elää keskellä ludearmeijaa

Lutikasta on kehittynyt superselviytyjä – tuholaistorjuja kertoo, miksi hävitykseen ei tule lähteä kotikonstein 4:54
Älä ryhdy torjumaan luteita itse, sillä se voi pahentaa ongelmaa. Katso videolta, millainen on lutikan "vallihauta" ja muut toimintaohjeet tartunnan varalle.

Pahaksi äitynyt ludeongelma voi saada kodin haisemaan erikoiselta.

Seinäluteet eli lutikat ovat yleistyneet Suomessa matkustamisen myötä. Ulkomailta esimerkiksi matkalaukun mukana kotiin livahtavat lutikat aiheuttavat päänvaivaa asutuskeskuksissa, joissa ne siirtyvät vikkelästi naapurilta toiselle vaikkapa talon rakenteita pitkin tai rappukäytävästä.

Ihmisen verta ravintonaan käyttävät luteet ovat viheliäitä vieraita, joiden karkotus kannattaa aloittaa saman tien ongelman havaittuaan. Iholle ilmestyneet punaiset puremat, kuulakärkikynän pisteiltä näyttävät ulostejäljet sekä veritahrat lakanoissa ovat hälytysmerkkejä, joista tulee ilmoittaa isännöitsijälle tai tuholaistorjujalle.

Joissain tapauksissa outo haju voi kertoa ludeongelmasta, kertoo BestLife-sivusto. Yleensä ludeongelma on kuitenkin tässä vaiheessa jo äitynyt pahaksi.

Luteiden haju

Kun luteet tuntevat olevansa vaarassa, ne vapauttavat feromoneiksi kutsuttaja kemiallisia viestiaineita kertoakseen uhasta muille luteille, hyönteistieteilijä Nicolas Martin kertoo BestLifelle.

Yleensä hajumerkkejä lähetetään, kun luteita liiskaantuu joukolla tai niitä muutoin häiritään. Ihmisen nenä havaitsee varoitusmerkit yleensä vasta, kun tuholaisongelma on vaikea.

Luteille ominaista hajua voisi kuvailla ummehtuneeksi ja makeaksi. Jotkut luonnehtivat hajua korianterin kaltaiseksi, toiset marjaiseksi. Osa pitää lievää löyhähdystä jopa miellyttävän tuoksuisena.

Vältä luteet

Erikoinen haju ja muut luteista kertovat merkit ovat syy ryhtyä torjuntatoimiin välittömästi. Jotta ongelmaa ei edes syntyisi, tulisi ensisijaisesti toki välttää salamatkustajien pääsy koteihin.

Matkailijoiden kannattaa säilyttää matkalaukkunsa mahdollisimman kaukana sängystä, vinkkaa vakuutusyhtiö If. Reissusta palatessa matkalaukut kannattaisi saunottaa noin 80 asteessa, sillä luteet eivät kestä kuumuutta. Kuumuudelle herkät tavarat voi pistää suljetussa pussissa pakastimeen noin viikon ajaksi.

Otatko paukkupakkasista kaiken hyödyn irti? Tee talvella nämä asiat kotonasi 1:29
Tulevan talven paukkupakkasista kannattaa ottaa kaikki irti. Videolla näytetään, mitkä asiat talvella kannattaa kotona tehdä.

Lue myös:

    Uusimmat