Jori Lehterän Leijonat-paluu päättyi vitsikkäästi

Leijonien torstain Venäjä-ottelussa katseet kääntyivät Jori Lehterään. Kaukalon ulkopuolisten asioiden takia otsikoissa pyörinyt Lehterä palasi A-maajoukkuepaitaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Paluu sai Lehterän vapautuneeksi.

Lehterän ketju vastasi Suomen voittoreseptistä. Teemu Pulkkisen ja Julius Nättisen nopeat maalit määrittivät pelin suunnan.

– Laiturit tekevät maalit, sentteri ottaa aloituksen, Lehterä vitsaili ketjustaan ja sen onnistumisista.

– Kaikki lähti aika sulavasti liikkeelle. Pari pussia siihen alkuun. Sitten ehkä passivoiduimme liikaa. Iso juttu oli se, että puolustimme pirun hyvin. Ihan tyytyväinen pitää olla, Lehterä jatkoi.

Summaus kohdistui pitkälti koko Suomen joukkueen otteisiin.

– 3-0, voitto, aika hyvä fiilis. Parantaa voi vielä, Lehterä niputti.

Lehterän Leijonat-paulun yllä on ollut omat kysymysmerkit ympärillä pyörivän hälinän myötä. Aiemmin tällä viikolla Lehterä astui ensimmäistä kertaa median eteen viime vuoden maaliskuussa annetun huumetuomion jälkeen.

Lehterän mukaan Leijonat-paluu ”ei jännittänyt”. Tuntemus oli toisenlainen.

– Sellainen innokas fiilis. Tässä oli enemmän latausta kuin normaalissa runkosarjapelissä. Ja kyllä sen huomasi, että pelattiin Suomessa. 

Lue myös:

    Uusimmat