CNN kertoo naisesta, joka ei ole antanut kädettömyyden estää unelmien toteuttamista.
Jessica Cox syntyi Arizonassa ilman käsiä yli kolme vuosikymmentä sitten. Vielä tänäkään päivänä lääkärit eivät ole löytäneet syytä sille, miksi näin oli.
– Raskaus oli täysin normaali. Syntymäni oli iso shokki vanhemmilleni. Etenkin äidilleni, joka murtui, kun lääkäri toi minut ensi kertaa hänen syliinsä sanoen, ettei hänen tyttärellään ole käsiä, Cox muistelee.
Kädettömyys ei ole ollut naiselle koskaan mikään ongelma. Hän on kykeneväinen kaikkeen siihen, mihin kuka tahansa muukin – kiitos naisen saaman kannustavan ja rohkaisevan kasvatuksen.
Lentopelkoisesta lentäjäksi
Sen lisäksi, että nainen tekee kaiken syömisestä auton ajamiseen tottuneesti jaloillaan, hän myös lentää lentokonetta.
Innostus lentämiseen ja pilotin työhön lähti hyvin varhaisella iällä, kun eräs pilotti päästi vielä tuolloin lentopelkoisen naisen ohjaamoon.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kun nainen myöhemmin valmistui Arizonan yliopistosta vuonna 2005, hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa.
Pilotiksi kouluttautuminen oli haastava, kolmen vuoden rutistus – niin itse oppilaalle kuin hänen kouluttajillekin. Coxin kouluttamiseen osallistui lukuisia lennonopettajia ja avustajia, sillä tilanne oli kaikille uusi ja ainutkertainen.
Naisen kädettömyyden vuoksi hän ei voi lentää mitä tahansa lentokonetta. Koulusta valmistumisen jälkeen Cox on sertifioitu lentämään kevyttä urheilulentokonetta, .
