Jessica Hecht, 47, näyttelee Quid Pro Quo -elokuvassa Edietä. – Filmialassa on kyse tähteydestä. Kyse on tietynlaisesta karismasta, joka on luontaista, Hecht kuvaili vuonna 1997.
AVA Elokuvana nähdään tänä lauantaina Quid Pro Quo. Jessica Hecht, 47, näyttelee elokuvassa Edietä. Hecht on esiintynyt pienissä rooleissa esimerkiksi tv-sarjoissa Breaking Bad ,C.S.I., Kova laki, Kova laki: Erikoisyksikkö ja Näkijä. Hän vieraili myös Täydelliset naiset -sarjassa.
Useista tv- ja elokuvarooleista huolimatta Hecht ei ole "suuri tähti".
– Filmialassa on kyse tähteydestä. Kyse on tietynlaisesta karismasta, joka on luontaista. Minusta se kertoo jotakin, että jouduin käymään (Ballyhoo-nimisen Broadway-näytelmän) koelausunnassa viisi kertaa, Hecht kuvaili itseään New York Timesissä vuonna 1997.
Suuri salaisuus on...
Hecht kertoi vuonna 2010, että olisi uransa alussa halunnut tietää, ettei hyvän näyttelemisen taustalla ole minkäänlaista salaisuutta.
– Toivon, että olisin tiennyt, ettei ole mitään salaisuutta. Että kyse on vain oman tiensä löytämisestä. Ajattelin aiemmin, että oi, jos olisin mennyt Yaleen, olisin saanut selville sen salaisuuden, hän kertoi näyttelemisestä SpringboardNYCin haastattelussa.
– Toinen suuri salaisuus on, että jos jokin ei toimi, vain sinä muistat sen!
Tiivistunnelmaisessa jännitysdraamassa Quid Pro Quo puolihalvaantunut radiotoimittaja Isaac Knott lähetetään tutkimaan juttua, joka johdattaa hänet yhä syvemmälle oudon alakulttuurin maailmaan, ja samalla hämmentävän itsetutkiskelun äärelle.
AVA Elokuva: Quid Pro Quo lauantaina klo 21.00!
Juttuun upotettavan kuvagallerian hallinta-artikkelin id
AVA/Maria Aarnio
Lähteet: IMDB, ,
