Suomalaisille keskeinen virasto vähentää jopa 15 prosenttia työntekijöistään – palvelu heikkenee, maksut nousevat
Digi- ja väestötietoviraston henkilöstömäärä vähenee jopa 140 hengellä, eli 15 prosentilla, virasto tiedottaa.
Vähennykset tehdään nykyisen hallituskauden aikana. Viraston mukaan määräaikaisia virkoja vähennetään, eikä kaikkien eläköityvien tai muuten virastossa lopettavien tilalle palkata uusia henkilöitä.
Henkilöstövähennyksiin jouduttiin, kun virasto joutuu valtionhallinnon säästöjen vuoksi leikkaamaan 14,5 miljoonaa euroa toimintamenoista vuosina 2025–2027. Virasto kertoo priorisoivansa palvelutarjontaansa. Tällä hetkellä DVV:ssä on töissä noin 900 henkilöä, mikä vähenee 100–140 hengellä lähivuosina.
Myös useat muut yritykset ovat syksyn alussa ilmoittaneet muutosneuvotteluistaan.
Digi- ja väestötietovirasto kertoo, että kansalaisten on syytä varautua odottamaan palvelua tai päätöksiä nykyistä kauemmin. Viraston alaisuudessa ovat muun muassa henkilötietorekisterin ylläpito, avioliittojen solmimiset maistraateissa, muuttoilmoitukset, sekä äänestysluetteloiden toimittaminen eri vaaleihin.
Lisäksi joidenkin palvelujen asiakasmaksuja korotetaan tai maksuttomista palveluista tulee maksullisia. Osa hintojen muutoksista koskee organisaatioasiakkaita, osa kansalaisia.
– Näillä toimenpiteillä sekä henkilöstön määrää vähentämällä DVV voi jatkaa toimintaansa aiempaa pienemmällä määrärahalla, mutta taloudellinen liikkumavaramme jää käytännössä vähäiseksi, Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari kertoo tiedotteessa.
Korjattu otsikkoa kello 16.03.
Uusimmat
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
Lataa lisää