Jotkut ihmiset tuntuvat olevan aina kohmeessa ja kääriytyvän neuleeseen silloinkin, kun muut huitelevat menemään lyhythihaisissa. Rd.com listasi mahdollisia viluisuuden syitä.
Matala rautataso
Jos kädet ja jalat tuntuvat aina kylmiltä, syynä voi olla raudanpuuteanemia. Se tarkoittaa käytännössä punasolujen vähyyttä ja matalaa hemoglobiinia. Kylmyys voi tuntua eritoten kehon ääreisosissa, koska verenkierto keskittyy elintärkeisiin toimintoihin, kuten sydämeen ja aivoihin.
Ravinnosta rautaa saa parhaiten lihasta, jonkin verran myös täysjyväviljasta ja vihreistä kasviksista. C-vitamiini edistää raudan imeytymistä. Ravinnosta johtuva raudanpuuteanemia on kuitenkin nykyään melko harvinainen, ja useimmiten taustalla onkin verenvuotoon liittyvä suurentunut raudan menetys, kuten runsaat kuukautiset.
Matala B12-vitamiinitaso
Anemiaa ja palelua voi aiheuttaa myös B12-vitamiinin puute. Muita tämän vitamiinin puutteen yhteydessä mahdollisesti esiintyviä oireita ovat lihasheikkous ja tunnon ja muistin häiriöt. Puutteesta kärsivät ovat pääasiassa ikääntyneitä. Koska B12-vitamiinia saadaan liha- ja maitotuotteista, tiukkaa vegaaniruokavaliota noudattavien voi olla vaikeaa saada sitä tarpeeksi.
Kilpirauhasen ongelmat
Kun kilpirauhanen ei tuota tarpeeksi aineenvaihduntaa säätelevää kilpirauhashormonia, yksi siitä seuraava oire saattaa olla, että ihminen on koko ajan kylmissään. Mikäli palelun lisäksi kärsii muista tyypillisistä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista, voi olla syytä käydä verikokeissa lääkärissä.
