Ex-jääkiekkoilija Jarkko Ruutu vakuuttaa tuoreessa elämäkerrassaan, että hän halusi päättää uransa Helsingin IFK:ssa. Paluu IFK:hon kaatui seuran sopimustarjoukseen, jota Ruutu piti loukkaavana.
Kesällä 2011 Ruutu oli päättänyt jättää NHL-kaukalot 11 Pohjois-Amerikan kauden jälkeen ja palata SM-liigaan. Keskiviikkona ilmestyneessä Tuomas Nyholmin kirjoittamassa elämäkertateoksessa Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä Ruutu kertoo olleensa varma, että paluu tapahtuisi Helsingin IFK:ssa. IFK oli ainoa seura, jota Ruutu oli aiemmin Suomessa edustanut.
Ruudun mukaan HIFK oli ainoa seura, jonka kanssa hän kävi neuvotteluja, vaikka Jokereiden GM Jarmo Kekäläinen olikin ilmoittanut Jokereiden olevan halukas pestaamaan Ruudun, mikäli vaihtoehdoksi nousisi muualla kuin HIFK:ssa pelaaminen. Ruutu tapasi heinäkuun alussa HIFK:n urheilujohtajan Tom Nybondaksen ja päävalmentaja Petri Matikaisen. Tapaaminen järjestettiin Nybondaksen aloitteesta. Keskusteluissa Ruutu ei esittänyt vaatimuksia, mutta kertoi etsivänsä useamman vuoden sopimusta.
Tapaamisen jälkeen Ruudun agentit ja Nybondas jatkoivat keskusteluja. HIFK:n elokuun alussa tekemä sopimustarjous oli HIFK:ssa 1998 Suomen mestaruuden voittaneelle Ruudulle karvas pettymys.
– Sopimustarjous oli kaksivuotinen. Summasta voin sanoa sen verran, että otin siitä helvetinmoiset kierrokset. Käytännössä peli oli sillä hetkellä selvä. Koin sopimuksen ja palkkaesityksen epäkunnioittaviksi. Olin selvillä jokaisen HIFK:n kärkipelaajan palkoista ja siitä, mitä seura oli monille muille tarjonnut. Tähän skaalaan asetin Nybondaksen tarjouksen. Ainoa analyysi, jonka pystyin tekemään, oli se, että tarjous oli loukkaus, Ruutu kertoo kirjassa.
Ruutu ei paljasta kirjassa HIFK:n tarjoamaa palkkaa, mutta kertoo sen vastanneen SM-liigan kolmosketjun hyökkääjän tiliä.
Peltonen ja Matikainen halusivat Ruudun IFK:hon
Ruudun leiri ilmaisi kielteisen kantansa tarjoukseen ja jäi odottamaan, katsooko HIFK aiheelliseksi parantaa tarjoustaan. Ruutu keskusteli kesän aikana tilanteestaan HIFK:n kapteenin Ville Peltosen kanssa. Ruudun mukaan Peltonen ja päävalmentaja Matikainen halusivat HIFK:n palkkaavan hänet. Prosessin venyessä Matikainen vakuutteli Ruudulle, että sopimus saadaan aikaan.

