Uudenvuoden juhliin kuuluvat olennaisesti kuohujuoman lisäksi hyvät tarjoilut. Kuohuviinin kanssa maistuvat parhaiten pienet suolaiset suupalat.
Vuosikymmenen vaihtumista varten on hyvä varata tarpeeksi paljon hyvää syötävää. Hyvästä cocktailpöydästä riittää tarjottavaa isollekin porukalle.
Cocktailpaloja voi tehdä helposti valmiista pakasteista, kuten lehtitaikinasta tai pidemmän kaavan mukaan esimerkiksi itse tehtyjä cocktail-lihapyöryköitä.
Lohta palttoonnapilla

Lohiset palttoonnapit maistuvat kuohuvan kanssa. Kokeile helppoa reseptiä.
200 g lämminsavustettua lohta
1 rkl kapriksia
1 nippu ruohosipulia
1 pieni punasipuli
puolikas sitruuna
2 rkl ranskankermaa
suolaa ja valkopippuria
palttoonnappi näkkileipiä
Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna kaprikset ja ruohosipuli. Yhdistä aineet kulhoon. Hienonna haarukalla lohen liha mukaan kulhoon. Lisää mukaan puolikkaan sitruunan mehu ja ranskankerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Sekoita tasaiseksi massaksi ja tarjoa palttoonnapin päältä.



