Japanin GP-viikonloppu sekoittui – tässä uudet tv-lähetysajat

Japanin GP:n aika-ajot siirrettiin sunnuntaille hirmumyrskyn vuoksi – näin viikonloppu etenee 2:39
C Moren F1-toimittaja Mervi Kallio raportoi taifuunin etenemisestä Suzukan radalta perjantaiaamuna.

Japanin F1-viikonlopun aikataulut muuttuivat, kun lauantain ajot peruttiin kokonaan taifuuni Hagibiksen vuoksi.

Kansainvälinen autoliitto FIA ja F1-kisajärjestäjät tiedottivat, että lauantaina Suzukan radalla ei ajeta ollenkaan.

Aika-ajot siirtyvät ajettavaksi sunnuntaihin kello 10 paikallista aikaa eli aamuneljältä Suomen aikaa. C Moren lähetys alkaa näin ollen kello 03.55 sunnuntaiaamuna.

Kolmansia harjoituksia ei ajeta lainkaan.

Kisan on määrä startata sunnuntaina normaalisti kello 8.10 Suomen aikaa.

Supertaifuuni Hagibis on iskemässä Japanin eteläosiin lauantain vastaisena yönä paikallista aikaa. Sen on ennustettu liikkuvan peräti 160 kilometrin tuntinopeudella.

Aikataulut voivat vielä viikonlopun ennusteen tarkentuessa muuttua.

Järjestävät ovat pahimmassa tapauksessa varautuneet myös aika-ajojen peruuntumiseen kokonaan, jos sunnuntaihin jatkuva sade pysyy voimakkaana aamun valjetessa. Tällöin kisan lähtöjärjestys määräytyisi perjantain toisten harjoitusten perusteella.

Japanin GP:n lähetykset C Morella ja MTV3:lla 11.-13.10.:

Perjantai 11.10.
Klo 03.55 Vapaat harjoitukset 1, C More Max
Klo 07.55 Vapaat harjoitukset 2, C More Max
Klo 22.35 F1 Extra, MTV3

Lauantai 12.10.
Klo 18.30 Paalupaikka, MTV3
Klo 22.35 F1 Extra, MTV3

Sunnuntai 13.10.
Klo 03.55 Aika-ajot, C More Max
Klo 07.00 Ennakkotunnelmat, C More Max ja MTV3
Klo 07.30 Lähtösuora, C More Max
Klo 08.05 Japanin GP, C More Max
Klo 10.05 Jälkihöyryt, C More Max
Klo 19.20 F1 Extra, MTV3
​​​​​​​Klo 23.05 Japanin GP:n kooste, MTV3

Lue myös:

    Uusimmat