Japani aikoo ostaa kiistanalaisia saaria

Japanin valtio aikoo ostaa kolme aluekiistojen kohteena olevaa saarta. Myös Kiina haluaa saaria itselleen.

Japanin hallitus on päättänyt Senkakun saariryhmään kuuluvien saarien hankkimisesta. Hallitus pääsi sopuun saarikaupasta japanilaisten maanomistajien kanssa viime viikon lopulla.

Viranomaiset eivät ole paljastaneet hintaa, mutta median mukaan hinta on kaksi miljardia jeniä eli noin 20 miljoonaa euroa.

Kiinalaiset vaativat Diaoyu-nimellä tuntemaansa saariryhmää itselleen. Saaret sijaitsevat tärkeän laivareitin varrella ja niiden ympäristössä arvellaan olevan arvokkaita energiavarantoja.

Saarikiista on kärjistynyt viime kuukausina. Kiinalaiset ovat uhanneet ryhtyä kaikkiin "tarvittaviin toimiin" puolustaakseen omia vaatimuksiaan.

(MTV3–STT–AFP)

Lue myös:

    Uusimmat