Ex-uimari Jani Sievisen vaimo Mari Sievinen (omaa sukua Samuelsen) palasi puolentoista kuukauden Norjassa oleskelun jälkeen takaisin kotiin Nummelaan Felician, 2, ja kaksikuisen Millan kanssa.
– Marilla oli nyt hyvä tilaisuus äitiyslomalla ollessaan majailla vanhempiensa luona Norjassa, kun taloprojekti vie minulta niin paljon aikaa. Hän teki saman myös Felician syntymän jälkeen, Jani kertoo.
Jani kävi hakemassa naisväen kotiin Pohjois-Norjasta autolla.
– Nyt on mukavaa, kun perhe on taas koossa, hän tuumaa.
Sievisten pakettitalo valmistuu vielä toukokuun aikana Janin entisen talon, hirsilinnan, viereen. Lähes 350-neliöisessä omakotitalossa on kaksi kerrosta plus kellari. Makuuhuoneita löytyy yhteensä kuusi.
– Reilu kolme kuukautta talon pystyttämiseen menee. Itsekin olen tehnyt siellä kaikennäköistä, mitä nyt olen osannut. Pääsemme muuttamaan toukokuun lopussa, Jani selvittää.
Mari vastaa sisustuspuolesta, ja puuhaa riittää sen jälkeenkin, sillä yli kahdentuhannen neliön tontti vaatii melkoisesti pihatöitä.
– Kesäkuussa lähdemme silti Kyprokselle koko konkkaronkka. Minä valmennan siellä uintileirillä, ja vanhempi poika osallistuu leirille.
(MTV3)
