Avaruusteleskooppi James Webb on ollut toiminnassa reilun vuoden ajan.
Akatemiatutkija Anne Virkki kertoo MTV Uutiset Livelle, että Webbin avulla voidaan saada paljon tarkempaa tietoa monista taivaan kohteista, kuin mitä esimerkiksi vanhemmalla Hubble-avaruusteleskoopilla on pystytty saamaan.
Virkki esittelee James Webbin ottamia kuvia.
Kun painovoima vääristää kuvan
Kuva galaksien rykelmästä oli yksi ensimmäisiä James Webbin ottamia kuvia.NASA
Ensimmäisessä kuvassa näkyy galaksien rykelmä. Kyseessä on yksi ensimmäisiä Webbin avulla otettuja kuvia avaruudesta.
– Tämä on tällainen syvän taivaan kuva. Kuvassa näkyvät galaksit sijaitsevat kaukana oman Linnunrata-galaksimme ulkopuolella.
Virkki kertoo, että moni kuvan galakseista sijaitsee niin kaukana, että ne ovat aivan ensimmäisiä galakseja, mitä koko maailmankaikkeuteen on syntynyt.
– Osa niistä on jopa 13 miljardin valovuoden etäisyydellä, eli valolla on kestänyt tulla sieltä niin kauan tänne Maahan asti.
Kuvan keskellä näkyy galaksiklusteri, jolla on niin paljon painovoimaa, että sen takana olevat galaksit näkyvät kaareutuneina tai vääristyneinä. Tämä johtuu siitä, että galaksiklusterin painovoima vääristää takana olevan galaksin kuvaa.
Kuvassa näkyy myös erivärisiä galakseja.
– Se (värit) kertoo esimerkiksi siitä, kuinka paljon pölyä siinä galaksissa on. Kun nähdään iso määrä erilaisia galakseja, niin sitten ymmärretään paremmin, miten galaksit kehittyvät, Virkki toteaa.
Tähtien syntymä: "Luomisen pylväät"
Seuraavassa kuvassa näkyy upeasti ns. ”Luomisen pylväät”.
–Tässä mennään pienempään mittakaavaan. Tämä on osa Kotkasumua ja tämä on käytännössä kaasu- ja pölypilviä, joissa tähdet muodostuvat sormimaisten rakenteiden sisällä, Virkki kertoo.
Kaasu- ja pölykertymät pyörivät ja kun massa kiertyy tarpeeksi, niin lopulta tähti syttyy ja siitä tulee ns. prototähti. Kun prototähti jatkaa massansa kerryttämistä, niin siitä tulee varsinainen tähti, jonka ympärille voi muodostua esimerkiksi planeettoja.
– Sormirakenteiden päässä näkyy punaisia alueita, jotka ovat juuri prototähtiä, jotka sylkevät sieltä materiaalia, niin kuin vauva puklaa maitoa, Virkki naurahtaa.
Tähden kuolema – viimeinen henkäys
Kolmannessa kuvassa näkyykin tähtien synnyn sijaan tähtien kuolemaa.
Virkki kertoo, että eri kokoiset tähdet kuolevat eri lailla: Vähän pienemmät tähdet, kuten meidän Aurinkomme puhaltaa noin viiden miljardin vuoden kuluttua viimeisenä henkäyksenään ulko-osansa avaruuteen poltettuaan kaiken kaasunsa loppuun. Tällaisista tapahtumista syntyy kuvassa näkyviä planetaarisia sumuja.